Partioromaanien tarinoissa opitaan kansalaistaitoja hurjien seikkailujen tuoksinassa

Elina Kivilä 5.2.2015 17.40 Ihmiset 0 kommenttia

Käytettyjä tavaroita myyvistä liikkeistä voi löytää vuosikymmeniä vanhoja nuorten seikkailukirjoja, joiden päähenkilöt ovat partiolaisia. Monet partiokeräilijät etsivät näitä kirjoja kokoelmiinsa. Vanhat partioseikkailut ovat edelleen avartavaa luettavaa.

Noin 1930–1960-luvuilla julkaistiin lukuisia nuorten seikkailukirjoja, joiden päähenkilöt ja juoni liittyvät selvästi partioon. Suomalaisia partioromaaneiksi kutsuttavia kirjoja ilmestyi noin 100.

Partioromaaneja julkaistiin sekä osana nuorten kirjasarjoja että yksittäisinä teoksina. Suomalaisia partiokirjailijoita oli yli viisikymmentä, joista mainittakoon esimerkiksi kirjailijat Aaro Honka ja Uuno ”Ukko” Kivistö.

Nykyään vanhat partioromaanit ovat erityisesti partiokeräilijöiden etsimiä aarteita. Esimerkiksi Anne ”Herkku” Toukosella (Kaarinan Ristiritarit) on oma partiokirjakokoelma.

– Kaikki tuttavani tietävät, että keräilen partiokirjoja. Ystäväni ovat usein soittaneet minulle, että löysin tällaisen kirjan, haluaisitko sen. Hauskaa, että he ovat niin mukana tässä, Toukonen kertoo.

Partioromaanit heijastavat aikansa yhteiskuntaa

antikvariaatissaToukonen rakastaa kirjoja – hän keräilee monia erilaisia ja kiertelee mielellään kirpputoreilla ja antikvariaateissa. Kiinnostus nimenomaan partioaiheisiin kirjoihin lähti luonnollisesti harrastuksen kautta, mutta eniten häntä kiehtoo niiden historiallinen arvo.

– Olen aina ollut kiinnostunut menneestä ajasta. Partioromaanit, kuten tietysti monet muutkin vanhat kirjat, kertovat aikansa elämästä Suomessa. Partiolaisena minusta on mielenkiintoista vertailla niiden tarinoita oman nuoruuteni tai nykypäivän partiotoimintaan, Toukonen kertoo.

Partiokirjoissa kerrotaan usein partiopoikien retkistä tai leireistä ja siellä tehtävistä kolttosista, kalastusreissuista ja muista seikkailuista. Tarinat saavat monesti jännittävän käänteen jostakin ongelmatilanteesta: partiolaiset voivat esimerkiksi sammuttaa tulipalon, pelastautua veden varasta, joutua rosvojen vangeiksi, paljastaa salakuljettajien juonia tai ratkaista muita arvoituksia.

– Kaikissa näissä kirjoissa partiolaisuus ei ole pääaihe, vaan partio voi olla vain yksi tarinassa seikkailevien poikien harrastuksista vaikkapa jalkapallon lisäksi, Toukonen kertoo.

Ja nimenomaan poikien – partiotyttötoiminta on vanhoissa romaaneissa selkeästi vähemmällä huomiolla. Kerttu Juvan ja Salme Setälän kirjoittamat romaanit ovat tiettävästi ainoita, joiden päähenkilöt ovat partiotyttöjä.

Vaikka joidenkin kirjojen tarinat kehittyvät melko hurjiksi takaa-ajoiksi ja salaliittomysteereiksi, voisivat partiolaisten koettelemukset olla nykyäänkin melko samanlaisia. Huomattavimmat menneestä ajasta kertovat seikat ovat kirjojen henkilöiden puhetapa, pukeutuminen, teknologia – tai lähinnä sen puute – sekä yhteiskunnalliset tilanteet ja rakenteet. Romaanien kirjoitustyyli on myös selkeästi erilainen kuin nykyään.

Tyylinäyte Ukko Kivistön vuonna 1930 julkaistusta Pöllö-vartion seikkailuista:

Aalto paiskasi koko sivulta veneeseen, kone pihisi vain, ja vene joutui hetkeksi tuuliajolle. “Mikä hätänä?” ulvoivat pojat kajuutassa. Samassa veneen sivuitse ajautui miina. Se meni vain muutaman sentin päässä siitä. “Hirveätä”, sanoi Joonas. — “Meren vaahtojen vallassa olisimme varmasti joka mies, ellei olisi huomattu, Kukko puheli huolissaan.

Partioromaanien keräilyarvo tunnetaan

Toukosen kokoelmassa on noin satakunta suomalaista ja ulkomaista kirjaa, mutta joukossa voi olla samoja teoksia myös kaksin kappalein. Hän haluaa pitää aarteenetsintänsä leppoisana ajanvietteenä.

– Jos eteeni osuu kohtuuhintainen partiokirja, niin se lähtee matkaani. En ole tehnyt listaa kirjoistani, eli en järjestelmällisesti etsi kokoelmastani puuttuvia kappaleita, Toukonen kertoo.

Lue lisää seikkailukirjojen historiasta ja partioromaanien tulevaisuudesta: Partioaiheille olisi taas tilaa kirjamarkkinoilla.

Vaikka partioromaaneja etsimällä etsisikin, niin niitä liikkuu markkinoilla verrattain vähän. Antikvariaateissa tiedetään niiden keräilyarvo, joten sieltä niitä löytää varmimmin. Hinta seuraa tietenkin perässä. Toukonen löytää romaaneja hyvin satunnaisesti – kokoelma kasvaa vuosittain vaihtelevasti, mutta useimmiten parilla kappaleella.

Käytettyjä tavaroita myyvien liikkeiden lisäksi Toukonen on löytänyt partioromaaneja kirjamessuilta, vanhojen kyläkoulujen huutokaupoista ja ystäviltä saaduista lahjapaketeista. Esimerkiksi englanninkielisiä romaaneja hän on saanut irlantilaiselta ystävältään. Lisäksi Suomen Partiomuseo ja ainakin jotkut partiopiiritoimistot myyvät kirjoja.

Partiokeräilijät ry:n puheenjohtaja Visa Liippolan arvion mukaan Suomessa on noin 50–100 partioromaanien keräilijää. Partiobibliofiilit voivat keräillä seikkailuromaanien lisäksi esimerkiksi historiikkeja, käsikirjoja, oppaita ja tunnettujen partiolaisten elämäkertoja.

Teksti: Elina Kivilä, kuvat: Juho Vainio

Lisää aiheesta:

Partioaiheille olisi taas tilaa kirjamarkkinoilla (Partiojohtaja 5.2.2015)

Kun eräretki muuttuu painajaiseksi: Markku Karpion Selviytymispeli (Partiojohtaja 9.10.2014)

Tietoa partiokirjojen keräilystä

Luettelo partioromaaneista

Kommentoi