Päätoimittajalta: Lapseton partio

Anni Emilia Alentola 2.6.2013 13.10 Pääkirjoitukset 16 kommenttia

"Yli 13-vuotiaille suunnattu lippukunta tuskin vaatisi jäseniltään samanlaista sitoutumista, kuin partio vaati eräältä 14-vuotiaana vartionjohtajana aloittaneelta, joka lupautui kerralla koko teinivuosiensa ajaksi johtamaan laumaa lapsia."

“Perustetaan Suomeen pilottilippukuntia, joiden alaikäraja on kolmetoista vuotta.” Näin ehdotettiin keväällä täysi-ikäisille partiolaisille tarkoitetussa HC-partiolaiset-ryhmässä Facebookissa. Perusteluiksi koottiin esimerkiksi “pelkästään lasten harrastus”-maineesta irti pääseminen, uusien jäsenten hankkiminen sekä vanhempiin ikäkausiin panostaminen.

Ihan hyvä idea. Kaikki eivät pidä lapsista, vaikka partiossa ovatkin. Tiedän monta johtajaa, jotka ovat välttyneet ottamasta – ainakin toistaiseksi – mitään ryhmää oman vartiojohtajuutensa jälkeen. Heille partiossa parasta voivat olla vaikka kisat, ulkomaanreissut tai paperipartio.

Teinilippukunnassa pystyttäisiin loistavasti toteuttamaan nyt miltei rappiolla olevaa samoaja- ja vaeltajaohjelmaa. Kun lapset puuttuvat, ei vanhempien harrastajien aika kulu ryhmänjohtajina.

Myös lippukunnan yhteiset reissut voitaisiin toteuttaa ilman, että tarvitsisi huolehtia, kuinka monta sataa metriä nuorimmat jaksavat kävellä, kuka joutuu nukkumaan sudenpentujen teltassa, kuka leikittää lapsia ulkona vaikka sataa ja kuka sytyttää yöllä sen sammuneen kamiinan. Kamiinahan ei koskaan sammu aikuisilta.

Johtajatkin saisivat vähän levähtää – ne kolmikymppiset, jotka ovat vetäneet ryhmää yhtäjaksoisesti jo yli puolet elämästään. Minunkin parhaat partiomuistoni ovat nopeasti mietittynä sellaisia, joihin ei juuri lapsia liity. Jamboreematka, teiniaikojen (jos niistä nyt voi menneessä aikamuodossa puhua) kämppäreissut omien kavereiden kanssa, kisoissa maaliin pääseminen tai samoajatapahtumien staabin omat hetket.

Mutta toisaalta. Mistä yli 13-vuotiaiden lippukunta kootaan? Jos joku osaa helposti rekrytoida teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia joukolla partioon, voisi heille olla enemmän tarvetta niissä lippukunnissa, joissa on pulaa johtajista.

Lapsesta asti partiota harrastanut nuori – mikäli hän siis edelleen harrastaa partiota – on puolestaan jo löytänyt oman paikkansa ja omat kaverinsa nykyisestä lippukunnastaan. Ja kun nuoret siirtyisivät uuteen lippukuntaan, jättäisi miltei jokainen taakseen ryhmän ilman johtajaa.

Teinilippukunnan elinikä ei välttämättä kasva kovinkaan pitkäksi, ellei uusia jäseniä saada vuosittain hankittua. Sitäkään tuskin voidaan kiistää, että partioon tiukimmin sitoutuneita ovat usein juuri ne, jotka ovat olleet mukana jo lapsesta lähtien. Toisaalta teinipartio tuskin vaatisi jäseniltään samanlaista sitoutumista, kuin partio vaati eräältä 14-vuotiaana vartionjohtajana aloittaneelta, joka lupautui kerralla koko teinivuosiensa ajaksi johtamaan laumaa lapsia.

On minulla kuitenkin ollut hyviäkin partiohetkiä, joihin liittyvät lapset. Oli hienoa viedä sudenpennut heidän ensimmäiselle purjehdukselleen, vieläpä niin, että kaikki saatiin myös takaisin maihin. Olen myös opettanut lapsen kuorimaan perunan sateisessa metsässä keskellä yötä.

Partio on kasvatusjärjestö. Myös minun suurin ylpeydenaiheeni on ehkä kasvattamani vartiolainen, joka nyt on itse aktiivijohtaja.

Teksti: Anni Emilia Alentola, kuva: Otso Nuotio.

Kirjoittaja on Partiojohtajan päätoimittaja.

    Sudenpennun isä

    Mielenkiintoinen keskustelunavaus. Idea lienee kokeilemisen arvoinen, sillä vastentahtoinen johtaja on tuhoisa kaikkialla – oli sitten kyse partiosta, yrityksestä tai sotajoukosta. Oma sudenpentu-urani kesti 1980-luvun alkupuolella vajaan vuoden. Vuotta tai kahta vanhemmat partiokaverit kiusasivat minua – nuorinta – kololla ja leirillä mielin määrin, eikä vartionjohtajilla ollut minkäänlaista mielenkiintoa puuttua asiaan. En palannut partioharrastuksen pariin koskaan, mikä on myöhemmin harmittanut. Partio olisi varmasti ollut hyödyllinen harrastus.

    8-vuotias tyttäreni on harrastanut partiota pian kaksi vuotta. Hän tykkää siitä kovasti. Vartionjohtajana on henkilö, joka aidosti pitää hommasta ja panostaa siihen paljon vapaa-aikaansa. Se on hänellekin harrastus, ei pakkopullaa.

    Olisi varmasti niin partiolaisten kuin koko harrastuksen etu, jos lapsia inhoavat sekä johtamistaidoiltaan heikot, vastuunsa ja velvollisuutensa laiminlyövät henkilöt eriytettäisiin omiin lippukuntiinsa.

    Vike

    Onhan noita opiskelijapartiolippukuntia, joissa on ollut tuontyyppistä touhua pidempäänkin. Tosin niissä nuorimmatkin ovat jo aikuisia. Tässä ideassa kai olisi tarkoitus perustaa lippukunta hieman nuoremmille?

    Jotenkin itse näen kyllä aika tärkeäksi sen jatkumon ja pitkän lippukuntahengen, joka tulee vuosien saatossa pienten kasvaessa isoksi. Toisaalta monelle paras partioonliittymisaika onkin ollut vasta tuossa 13 vuoden jälkeen.

    Remos

    Aloititko oman ryhmän vetämisen vasta 14 vanhana?

    Ei mutta todellakin olen sitä mieltä, että loppupuolen tarpojat, samoajat ja vaeltajat olisivat paremmassa hommassa, kun avustaisivat aikuisia johtajia, kuin että heidät lykätään vetämään omaa ryhmäänsä. Sillä saataisiin nuorille aikaa siihen partioon eikä minkään killjuvien kakaroiden kaitsimiseen. Nimenomaan siihen omaan partiotoimintaansa, tekevät sitten mitä tekevät. Liiallisen vastuun sysääminen liian aikaisin on vain ja ainoastaan tuhoisaa.

    Tosiaan itse juuri patistelen tässä kolmea tarpojaamme avustajiksi itselleni ryhmän vetämiseen. Teininä vaan on niin paljon muutakin “fiksua” tekemistä!

    Anni Emilia Alentola

    Aloitin! Meidän lippukunnassa vanhassa ohjelmassa ainakin sellainen aika perussysteemi, että kolme vuotta supena, neljä vuotta vartiossa ja sit oma ryhmä -> kasiluokalla.

    Avokado

    Niinhän se olisi parempi, että tarpojat/samoajat toimisivat apuvetäjinä. Vastuunottaminen liian nuorena rasittaa ja vetäjät eivät aina voi osallistua oman ikäkautensa toimintaan.

    Mutta osalla lippukunnista vain ei ole mahdollisuutta järjestää toimintaa oikein muuten. Meidänkin lippukunnastamme kaikki vanhemmat vetäjät lähtivät muille paikkakunnille opiskelemaan lukion jälkeen, ja aikuisia on todella hankalaa värvätä. Pienet ovat innokkaina toiminnassa, mutta johtajaikäisiä ei tahdo löytyä mistään. Onneksi nykyiset tarpojamme ovat johtamisiässä (osa toimii jo osavetäjänä) kun minä lähden lukiosta keväällä 2017.

    päteviäkin teinejä löytyisi mutta...

    Nimenomaan tuo opiskelujen aloitus ja mahd. muutto on iso ongelma, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla….
    Meillä aloitti vuosisitten ensimmäiset ns. “uuden ohjelman samoajat” johtajina pareittain tai vanhemman johtajan kanssa… Tosi päteviä ja innostuneita johtajia… Harmi vaan, että suurimman osan “johtaja-ura” päättyi siihen yhteem vuoteen nyt kesällä, kun ylä-asteen jälkeen oli aika lähteä opiskelujen perään…
    Olisiko siis kuitenkin pitänyt antaa näille johtajan aluille mahdollisuus aloittaa jo tarpojina….

    Juha "Juuso" Kosonen

    Mielenkiintoinen ajatus. Hyvä pääkirjoitus!! 1970-luvulla kiisteltiin kovasti siitä, onko partio varhaisnuorisojärjestö ja saako/pitääkö sillä on nuorisopoliittinen ohjelma.

    Oli ikä mikä hyvänsä, partiossa jokaisen ikäryhmän pitää saada hänen iälleen ja vaatimustasolleen sopivaa toimintaa.

    Itse olen jo wanha partiojohtaja, mutta olen saanut olla partiopoika, eräpoika ja johtaja. Minua ei vastuutettu liian nuorena. Eräpoikavaihe oli mukvinta, koska silloin sai koetellä rajojaan partiotaitokisoissa sun muissa tapahtumista.

    Tärkeintä oli, että pääsi kotoa pois – vanhemmista hyvin kauas. Ei silloin soitettu yötä myöten äidille, että täällä on tylsää. Koti-ikävään auttoivat leirien ja retkien ohjelmat ja taitavat johtajat.

    Omissa johtajatehtävissäni auttoi oman äidin neuvo: ennen kuin itse nukahdat, katso, että kaikki muut ovat teltoissa ja unten mailla.

    Teinilippukunnassa voisi ottaa todella käyttöön olemassa olevat ohjelmat. Ja rempallaan ollaan niin kauan kun johtajat eivät sitoudu. Ei johtajapestejä vedetä kännykällä, facebookilla tms. välineillä. Johtaja on läsnä ja JOHTAA.

    Wanha Juuso (Ilveksellä heinäkuussa)

    mursu heikkinen

    Muutenkin olisi hyvä perustaa kokeilulippukuntia / muuttaa entisiä testaamaan uusia toimintamuotoja ja partio-ohjelmia.

    Opi Koskela

    Helsingissä toimi 1960-70 luvuilla Ammattikoulun Eräpojat niminen lippukunta. Mm. Päkä Malmi oli sen johtajia. Kokemuksia tuolta ajalta saattaisi siis löytyä.

    Aake

    Kääntäen ja hieman ohi otsikon:
    meillä päin on paljon kuntia ja niissä lippukuntia, joissa partion viikkotoimintaa on vain 1-9- luokkalaisille, joissain jopa 1-6- luokkalaisille – koska vanhemmat ovat toisella paikkakunnalla koulussa. Mitä jos hyväksyttäisiin, että tämä “Sivukylän Siilet” on “farmilippukunta”? Ja että lukio-/amispaikkakunnilla sitten toiminta jatkuisi “Maalikylän Siilissä”. Lippukunnassa, jossa on kaikki ikäkaudet edustettuna tai sitten vain vanhemmat. Ja ennenkaikkea sellaisessa, jonka jäsenet osallistuvat “farmin” kesäleirille ja näin ollen ovat tuttuja toisilleen.

    Neljän sivukylän “Siililippukuntaa” dumppaa jäsenensä maalikylän lippukuntaan. Kaikki kokoontuvat kesäisin yhteiselle leirille.

    Win-win? Utopiaa?

    Juniori

    Mielenkiintoinen avaus. Parhaat omat muistot partiosta ovat ensimmäistä sudenpentu-pt-kisaa lukuunottamatta teini-iältä, ehkä kulta-aikana 15…18-vuotiaan ajoilta. Siinä mielessä partiolla olisi paljon annettavaa teini-ikäryhmälle, varsinkin jos heillä on jo hyvä partiotausta ja voivat toimia ikäistensä kesken vaeltajina. Samalla tavalla jos teini-ikäisten lippukunnassa olisi alaikäraja, ehkä siinä voisi olla myös yläikäraja?

    Itsellänihän elämäntilanne on, että esikoinen voisi pian partiotoimintaan ryhtyä ja itse vain ajattelee miten ehtisi itse mukaan. Annettavaa ja resursseja tukemiseen olisi paljonkin, mutta ei mahdollisuutta sitoutua säännölliseen, viikoittaiseen toimintaan. Minusta tässä kohtaa teini-ikäisten ja wanhempien linjat voisi kohdata koko partiota hyödyttävällä tavalla parhaiten.

    immu

    Kannatetaan! Teinit ja vanhemmat osaavat varmasti organisoitua siten että ohjelmaa saadaan aikaiseksi. Mutta ns.väkisin jokaviikkoinen kokous missä olisi ohjelmaa, voi olla hankalaa. Itsekkin partiossa henkisesti mukana kun ei muuta uskalla luvata.

    immu

    Ainii. Itse suunnittelin että “Vapaalippukunta” Mikä on monelle se kakkoslippukunta ja tapa verkostoitua muiden kanssa, ja mikä on tällästä “leirille avuksi” porukkaa. Tämä tietenkin olisi maantieteellisesti riippumaton.
    Voi olla että meni vähän jo aiheesta ohi.

    Mymmeli

    Tämä on tosi kiinnostava ja tärkeä aihe nyky partion kehittämisessä! Omat lippukunnat nuorille ei kuulosta ideana kovin järkevältä juurikin mainitsemistasi syistä. Sen sijaan (tarpoja)/samoaja/vaeltaja osastoihin tulisi panostaa samanlailla kuin niitten uusien sudenpentujenkin vastaanottamiseen.

    Itse esimerkiksi en kokenut 13-14 vuotiaana kun kaverit kävivät vj-kurssin ja alkoivat vetää ryhmää että minulla olisi ollut tarpeeksi kiinnostusta ja jaksamista hommaan. Onneksi meillä oli kuitenkin superhyvä ryhmähenki oman vartsaryhmän kanssa, minkä ansiosta pysyin partiossa vaikkakin välillä hieman epäaktiivisemmin. Tässä kohtaa kun on se kuuluisa vaihe kun valitettavan moni lopettaa partion. Myöhemmin sitten lukioikäisenä ja nyt opiskellessa on alkanut oikeasti kiinnostaa johtaminen!

    Tärkeää olisikin pitää aktiivisesti nekin vartsalaiset tai siis nykyiset lähinnä samoajat mukana toiminnassa jotka eivät halua vetää ryhmää! Siitä ei saisi syyllistää niitä nuoria jotka eivät vielä uskalla sitä vastuuta ottaa, monilla voi oikeasti olla kiireistä koulun ja muiden harrastusten kanssa, tai osa voi olla vasta liittynyt itse myöhemmin partioon ja siksi olla sitä kokemusta ehkä vain noin vuoden parin verran. Kuitenkin muistan että itse kaipasin välillä että olisin päässyt johtamaan jossain, esim olisin mielläni tehnyt kaikkea retkillä, mennyt rastimieheksi kisoihin tai ollut satunnaisesti apu-vj:nä muitten ryhmissä. Valitettavasti harvemmin vain kysyttiin mukaan.

    Jos niitä nuoria jotka eivät vedä ryhmää otettaisiin aktiivisemmin mukaan tälläiseen johtamiseen, ei kaikkia paine kaatuisi niiden niskaan joilla on jo omat ryhmät vastuullaan. Myös vasta teini-iässä partion aloittavien olisi helpompi päästä mukaan toimintaan kun se olisi sopivan monipuolista ja ottaisi samalla tavalla vastaan erilaiset nuoret johtajat. Tällöin myös kaikki partionuoret saisivat sitä arvokasta johtamiskokemusta edes jonkin verran jonka myötä he ehkä innostuisivat vaikka myöhemmin johtamaan supelaumaa tai järjestämään lippukunnan tapahtumia! 🙂

    Jaana

    Kannatan yhteisöllisiä lippukuntia, joissa kasvaa lapsia, nuoria ja aikuisia eilaisissa ryhmissä vuorovaikutuksessa keskenään. Vain tällä tavalla partio kasvattaa kohderyhmäänsä yhteiskuntaan eli valmiuksia toimia kaikenlaisten ja-ikäisten kanssa.

    Rooveri

    Jaanan kanssa samoilla linjoilla.. Eri ikäryhmien yhteistyö on tärkeää.
    Omassa lippukunnassa on ollut vj-ikää tai pj-ikää lähestyviä, jotka eivät halua olla missään tekemisissä sudari/seikkailijaikäisten tai ylipäätään selvästi itseään nuorempien kanssa. Pakko katsoa peiliin – mitä meni partiokasvatuksessa pieleen? Partiotoiminnan jatkuvuuden kannalta olisi tärkeää saada nuoret kiinnostumaan johtajatehtävistä.
    “Aikuislippukunnilla” tai pelkästään omaan toimintaan keskittyvillä aikuisryhmillä puuttuu jotain partioille olennaista. Uskoisin, että “opiskelijalippukunnille” tai ryhmille löytyisi pestejä paikallisista lippukunnista. Aikuiset partioystävät ovat itselleni tärkeä tukijoukko, mutta hienoimmat muistot liittyvät eri ikäryhmien väliseen vuorovaikutukseen.

Kommentoi