Hallitusblogi: Viime vuonna partiosta valmistui 13 588 henkilöä

Partiojohtaja 8.10.2013 18.58 Mielipiteet 11 kommenttia

"Milloin viimeksi kysyit itseltäsi, mitä partio on sinulle opettanut, ja milloin olet viimeksi kertonut siitä muille?"

Partiosta valmistui viime vuonna 2 312 aikuista, 789 vaeltajaa, 961 samoajaa, 2 075 tarpojaa, 4 001 seikkailijaa ja 3 450 sudenpentua. He jatkavat elämässään eteenpäin eivätkä todennäköisesti enää koskaan palaa tämän harrastuksen pariin. He saivat partiosta kaiken, mitä harrastuksella oli annettavanaan. Syystä tai toisesta se ei riittänyt pitämään heitä partiossa.

”Kerran partiolainen, aina partiolainen”, on sutkautus, joka on kestänyt ajan hammasta näihin päiviin asti. Mitä ymmärrämme sen tarkoittavan? Nopealla vilkaisulla lausahduksesta välittyy ajatusmaailma, jonka mukaan olemme partiolaisia koko elämämme ajan. Uskon, että tämä on valloillaan oleva käsitys. Haluaisin muuttaa sitä.

Jokainen meistä elää omassa maailmassaan; ihmisen sisäinen elämä on suuri ja kiehtova mysteeri. Päätös aloittaa tai lopettaa jokin harrastus saattaa syntyä hetken mielijohteesta, vanhempien tai kavereiden aloitteesta tai suunnitellusti. Näiden kaikkien tekijöiden kontrollointi pelkän partioliikkeen voimin on vaikeaa. Emme pysty vaikuttamaan partion ulkoisiin seikkoihin, kuten lapsen kehityskulkuun tai ajankäyttöön, tai perheen päätökseen muuttaa toiselle paikkakunnalle.

Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, mitä partio lapselle ja nuorelle antaa. Meidän täytyy muuttua, jos haluamme jättää lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen partion kautta kulkevaan lapseen ja nuoreen. ”Kerran partiolainen, aina partiolainen” tarkoittaisi tällöin sitä, että kun partiosta on saatu mitä saatavissa, on ja partiota ei ”lopeteta” vaan partiosta ”valmistutaan”, olisi jokainen kerran partiota harrastanut saanut elämäänsä lähtemättömiä vaikutteita. Ne osaltaan muokkaisivat tämän yksilön tekemiä valintoja hänen elämässään.

Tämä on partion perimmäinen tehtävä. Ei se, että partiossa ollaan koko elämän ajan. Partiosta saadaan taitoja ja parhaimmassa tapauksessa myös arvoja elämää varten.

Millainen on siis tuottamamme partiokasvatuksen laatu? Olemmeko olemassa vain partiota vai koko maailmaa varten? On aika kääntyä ulospäin, kohti ympäröivää maailmaa, ja olla aina valmiina. Tämän askeleen sinä voit ottaa jo tänään. Milloin viimeksi kysyit itseltäsi, mitä partio on sinulle opettanut, ja milloin olet viimeksi kertonut siitä muille?

Kun tuomme esiin partion tarjoamat opit ja sen sisällön, jota harrastus elämäämme antaa, voimme kääntää katseemme kohti kunnianhimoista päämääräämme paremman maailman luomisesta.

Teksti: Viljami Hätönen, kuva: Erkkitapani Hintsa.

    Anonyymi

    Mites tällainen ajatus sopii kunnianhimoiseen päämääräämme olla suurin? Kyllä laatuajattelu ja kahlitsevan tiukat määrittelyt, kuten “parempi maailma”, haittaa helposti oman navan isoimmaksi venyttämistä.

    Anonyymi2

    Tässä lyhyesti yksi tarina. Uskon, etten ole ainoa, joka kokee näin.

    Olen ollut partiolainen aina. Nyt tästä mukavasta harrastuksesta on tullut likipitäen jokapäiväinen pakkopaitarangaistus. Joka paikassa pitäisi olla läsnä, kokouksissa siellä ja täällä, tehdä toimintasuunnitelmia ja -kertomuksia, pitää huolta nuorista johtajista, varastosta, retkistä, kolosta… Hoitaa laskut ja avustushakemukset. Lisäksi oman lauman koloilta viikoittain.
    Iltaisin vanhemmat soittelevat, että jäiköhän meidän nassikan sadetakki sinne laavun viereen? Miten ne merkit ommellaan? Jne.

    Muutama viikko sitten kaupassa käydessäni eräs vanhempi tuli vihannesosastolla keuhkoamaan, että miksi partio on niin kallis harrastus? MITÄ SILLÄ RAHALLA MUKA SAA?

    En sanonut mitään.
    Kävelin pois ja päätin, että tämän vuoden jälkeen minäkin valmistun.
    Olen aivan totaalisen valmis.

    Bellarina

    Pakko yhtyä Anonyymi2:n tarinaan, vaikka tekstistä päätellen hän onkin jaksanut toiminnassa kauemmin kuin minä. Itse “valmistuin” vuosia sitten ja adventtikalenteriselailujen kautta päädyin tännekin katsomaan, mistä partiojohtajat nykyään puhuvat. Haluan jakaa myös oman kokemukseni siitä, miksi aikanaan lähdin. Pahoittelut jo tässä vaiheessa viestin pituudesta.

    Oma matkani partiossa kesti 13 vuotta. Pakko todeta, että senkin ajan olisi varmasti voinut käyttää hyödyllisemmin esimerkiksi liikuntaharrastusten parissa. Olihan partiossa hyviä hetkiä ja olen saanut muutamia ihan hyödyllisiä taitoja, mutta takaisin partiotoimintaan en koskaan tule. Mitä vanhemmaksi partiossa on, sitä enemmän partio alkaa tuntua yhdistyksen pyörittämiseltä – ei harrastamiselta. Paperin pyörittely ei ole minulle harrastamista.

    Minulle jäi vahvasti sellainen tunne, että vain tiettyjen henkilöiden kanssa “haluttiin leikkiä”. Siksi sitä porukkaakin tippui niin paljon matkan varrella pois jo ihan sudenpennuista lähtien. Itse en koskaan löytänyt sellaista porukkaa, mihin olisin oikeasti kuulunut, mutta silti sinnittelin mukana. Jos et ollut valmis ryhtymään johtajaksi vaeltajaikäisenä, sait myös lähteä. Silloisille vaeltajille ei mitään toimintaa järjestetty, vaan kaikki toiminta loppui kuin seinään vartioiän jälkeen. Nykyään taitaa asiat olla paremmin uuden partio-ohjelman kanssa, tai ainakin toivon niin.

    Itse jaksoin ensin pari vuotta vartionjohtajana ja sen jälkeen jokusen vuoden sampona. Kävin aktiivisesti kursseilla ja leireillä, osallistuin ja järjestin toimintaa. Siltikään mikään, mitä teki, ei tuntunut riittävän. Aina olisi pitänyt tehdä enemmän ja paremmin. En kuulunut edes kovin pieneen lippukuntaan, mutta aktiivisia vaeltajaikäisiä (16+) ei vaan ollut kovin montaa jäljellä, joten oli pakko osallistua ja tehdä tai lopettaa kokonaan.

    Lukion jälkeen alkoi myös uusi opiskelijaelämä ja uudet kuviot, mutta siltikin olisi pitänyt entistä enemmän antaa partiotoiminnalle. Joka paikassa olisi pitänyt olla läsnä ja jokainen osallistuminen tai osallistumatta jättäminen piti perustella. Sähköpostitse pommitettiin jatkuvasti ihan kaikesta. Lopulta kyllästyin ja erosin, koska minulla ei ollut enää mitään annettavaa enkä saanut mitään iloa partiotoiminnasta. Hetkeäkään en ole katunut, koska se oli parhaaksi itselleni ja lippukunnalle. Joku motivoituneempi pääsi minun tilalleni pyörittämään partiotoimintaa.

    En tiedä miksi, mutta nykyään partiotoiminta vaikuttaa omaan silmään jotenkin vanhanaikaiselta? Kun mietin omia partioaikojani, toiminta tuntui jo silloin hyvin jämähtäneeltä. Samoja kuluneita perinteitä ja arvoja, jotka eivät oikein istuneet siihen hetkeen. Asioita tehtiin, koska on aina tehty. Myönnän, että itselläni jäi koko toiminnasta sen verran kakka maku suuhun, etten ole oikea ihminen arvioimaan tätä asiaa.

    Partioajoilta kaipaan enää kesäleirien öitä johtajakahviloissa ja adventtikalenteria. Onneksi kesäöistä pääsee nauttimaan omien ystävien kanssa ilman ylimääräisiä velvoitteita.

    Viltsu

    Anonyymi2 ja Ballerina nostavat esille varsin hyviä näkökulmia! Partiosta pitäisi saada pois kaikki pakonomaisuus ja sen pitäisi olla iloista kaikille. Tää on vaan harrastus.

    Mitä voisimme tehdä, että se olisi hauska harrastus myös lippukunnan vastuutehtävissä oleville? Ballerinan esiintuomia ongelmia on onneksi korjattu jo ohjemauudistuksen myötä, mutta vielä on paljon töitä tehtävänä ennenkuin perinteinen johtaja-ajattelu korvautuu samoaja- ja vaeltajaohjelmalla.

    Sippe

    Itselläni tuli tuo sama kuvio vastaan 19 vuotiaana lopetin partion.

    Olin 3 vuotta lippukuntamme toiminnasta pois. Nyt vuosi sitten tulin takaisin partion pariin vanhan ystäväni kautta. Hän oli silloin meidän lpkj ja vakuutteli, että tuleppa vetämään pari vuotta tuota yhtä laumaa. Saat kaverinkin seuraksi siihen, mutta miten homma menikään. Sain ensin yhden lauman. Meni vuosi eteenpäin sain toisen lauman ja lippukunnan.

    Partio on mukava harrastus, mutta ainakin meillä unohdetaan aikuiset täysin. Kaikki aikuiset ajatellaan vain toteuttavina tahoina. Ei ole minkäänlaista aikuisten ja vaeltajien ohjelmaa. Ketään ei halua järjestää mitään, koska on todella vaikea saada porukkaa kasaan, yhdessä suunitella ja toteuttaa.

    Tämän harrastuksen ajattelu malli on mielestäni lähtenyt menemään väärin arvoihin. Ensin pitäisi olla toimiva johtaja/vaeltaja ohjelma. Sen jälkituotteena tulee melkeen automaattisesti lapsille ohjelmaa, koska on paljon toteuttajia kenellä on kova “me henki”.

    Tämä on minun mielipide partiosta

    Jaksaa jaksaa

    Olen usein kysynyt itseltäni:
    “mitä partio on sinulle opettanut” ja miksi edelleen yritän vääntää erilaisia asioita selitellen, että tässä synnytetään “aktiivisia ja vaikuttavia yhteiskunnan jäseniä”.

    En edelleenkään tiedä?

    77 päivää ja sitten viimein valmistun; lopullisesti.

    Viltsu

    Facebookin HC-partiolaiset ryhmässä käydään keskustelua tästä aiheesta, ja on kyllä todella vakavaa jos näin moni suunnittelee “ennenaikaista” valmistautumista siksi että partio ei ole miellyttävää aikuiselle.

    PäPan alueministeri Leea tarjoilee blogissaan ratkaisuja, joilla aluetyö voisi tukea lippukuntia: http://jaitavaiskiin.wordpress.com/2013/10/15/paikallistason-partioburnouteja/

    Millaista tukea te kaipaisitte?

    Se on itsestä kiinni

    Itse en ole kotipaikkakunnalta muuton jälkeen ollut aktiivisesti mukana partiotoiminnassa. “Vanha” lippukuntani (joka edelleen pitää minuun yhteyttä, ja jonka johtajisto koostuu lähinnä nuorista) on perustanut oman ryhmän johtajille. Meillä oli tapana tehdä porukalla liljoja jo silloin, kun itse olin mukana, ja nykyään he pitävät peli-iltoja ym. lähes viikottain.

    Minun mielestäni “vanhan” lippukuntani nuoret pysyvät toiminnassa mukana juuri heidän oman aktiivisuutensa takia. Me itse aikoinaan päätimme, että nyt kokoonnutaan porukalla tekemään jotain kivaa ihan itsemme, ei vain sudenpentujen tai vartiolaisten, vuoksi. Sitä on jatkettu ja kehitetty. Tämä on mahdollista jokaisessa lippukunnassa, se vain vaatii omaa aktiivisuutta.

    En ole lopettanut partiota sen vuoksi, ettenkö olisi löytänyt enää itselleni aktiviteetteja. Kun uusi sopiva lippukunta sattuu eteen, olen valmis liittymään uudelleen. Mitään kiirettä en kuitenkaan etsinnöissä pidä, koska onhan se ihan totta, että partiossa turhan helposti sysätään yhdelle ihmiselle liikaa vastuuta, eikä “vanha” lippukuntani ollut poikkeus.

    Anonyymi2

    Kiitos vastauksesta!
    Tilanne on se, että pätevät nuoret vaihtavat lukion jälkeen paikkakuntaa. Yli 100 km:n takaa on hankala käydä peli-illoissa.
    Kierre on valmis: otat taas uudet nuoret, teet valtavasti hommia ja saat heistä hyviä johtajia, kunnes hekin lähtevät opiskelemaan.

    Olen tästä jopa piirille “avautunut” kaksi kertaa. Ensimmäinen ehdotus oli, että jättäisin lpk:n ja tekisin vuoden jotain muuta vaikka piirissä. Eli jättäisin lippukuntani täysin pulaan? Laumani ilman johtajaa?
    Toisella kerralla vuodatukseeni luvattiin paneutua kunnolla ja uskoin jo itsekin saavani jotain apua, mutta ilmeisesti asia päätyi kuuluisaan mappiin ö.

    Tällä hetkellä tilanne on se, etten aina edes avaa SP:n ja piirin lähettämiä paksuja kirjeitä, jotka ovat täynnä diipadaapa-mainoksia. Ärsyttää, että rahat tuhlataan johonkin visuaaliseen höpöhöpöön samaan aikaan kun kentällä on vertavuotavia pelaajia, joita ei auteta.
    Ei mikään joukkue näin toimi.

    Avokado

    Kiitos ajankohtaisesta keskustelusta.
    Partioon tarvitaan aikuisia.
    Ja aikuisillekin ohjelmaa.
    Nykyään pienet lippukunnat ovat aika yksin.

Kommentoi