Kuukauden jyrsijä: Partiossa ateismi on tabu

Partiojohtaja 19.10.2013 12.09 Mielipiteet 25 kommenttia

Palstalla vaihtuva kolumnisti pureutuu syvälle partion ytimeen.

Tammikuussa 2014 avautuu nimien keruu kansalaisaloitteelle, jonka tavoitteena on saada aikaan lakimuutoksia uskonnollisesta yhdenvertaisuudesta. Lakimuutosehdotusten läpimeno sellaisenaan merkitsisi valtiovallan ja evankelis-luterilaisen kirkon täydellistä eroa. Kaikki uskonnot olisivat lain edessä yhdenvertaisia.

Kansalaisaloite saa aikaan kansallisen asennemuutospommin tai jää täysin suutariksi riippuen siitä, siirtyvätkö suomalaiset aloitteen taakse vai eivät. Lukujen valossa Suomi maallistuu vauhdilla. Evankelis-luterilaisen kirkon teettämän Haastettu kirkko -tutkimuksen perusteella yhä harvempi uskoo jumalaan, saati kristinuskon opettamaan jumalaan. Samanaikaisesti Tilastokeskuksen väestörakenteen vuosikatsauksen mukaan kirkosta eronneet siirtyvät väestörekisteriin, eivät toiseen uskonnolliseen yhteisöön.

Miten evankelis-luterilainen kirkko ja sen suhde valtioon liittyvät partioon, kolmanteen sektoriin? Lakimuutoshan koskee lähinnä kunta- ja valtiotasoa, esimerkiksi kouluja.

Spekuloidaan hieman: lakimuutosehdotukset menevät läpi eduskunnassa. Kirkko ja valtio eriytyvät. Suomen Partiolaisilla on yhteistyösopimus evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon kanssa. Lakimuutoksien seurauksena uskonnolliset yhteisöt poistuvat koulujen arjesta, mikä saattaa pitkällä aikavälillä laskea partion jäsenmäärää. Mehän olisimme entistä enemmän sinisiä ja ei-partiolaisten silmissä pitkälti kirkollinen iltapäiväkerho. Monimuotoisuuslinjaus tulee turhaksi, koska partio ei näyttäydy katsomuksellisesti avoimena, vaikka vanhemmille koloilloissa vakuuttelemmekin, että kuka tahansa saa tulla mukaan. Partiossa tehdyt hallinnolliset linjaukset eivät kohtaa lippukuntien arkitoimintaa. Riippumatta siitä, miten kansalaisaloite otetaan vastaan, meidän tulisi tarkastella partion ja uskontojen suhdetta kriittisesti.

Eräs entinen partiolainen kertoi minulle näin: ”Annoin partiolupaukseni 11-vuotiaana. Jo tuolloin tunsin lupauksen vääräksi, koska en kokenut uskovani jumalaan. Toimin lupauksen jälkeen vielä noin 10 vuotta partiossa, mutta siihen liittyvät ristiriidat olivat hankalia. Ateismista ei suvainnut puhua lippukunnassa. En pitänyt uskonnollisia iltahartauksia, ja joku muu aina laulatti tai veisuutti esimerkiksi ruokalaulut. Kertaalleen olin vakaumukseni takia kirkkoherran puhuttelussa. Myöhemmin johtajana ollessani, kun oli aika antaa partiolupaus, yksi partiolapsistani kysyi, että mitä jos ei usko jumalaan, miten sitten? Otin asian puheeksi johtajistossa ja tuomio oli, että jos partiolupausta ei voi antaa, ei voi olla mukana toiminnassa. Totesin siinä vaiheessa, että silloin en voi olla mukana. Eniten minua harmitti, että partioihanteista yksi on ‘etsiä elämän totuutta’. Sitten, jos löytää oman totuutensa, ei enää kelpaakaan porukkaan.”

Vastaavanlaisia esimerkkejä on varmasti enemmänkin. Meidän tulisikin pohtia partion suhdetta uskontoihin ja hengelliseen kasvatukseen. On syytä pohtia myös sitä tosiasiaa, että meidän niin suvaitsevaisten partiolaisten kesken tapahtuu elämänkatsomuksellisiin vakaumuksiin liittyvää väkivaltaa yksilö- ja yhteisötasolla.

Olemme kovin sokeita käynnissä olevaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Ottaen huomioon partion jäsenistön koko kirjon yhteiskunnassa väitän, että partiossa on jo uusi vähemmistö: uskontokuntiin kuulumattomat. Kaikki erilaisia, kaikki saman arvoisia – kaikilla tasoilla.

Teksti: Viljo ”Axu” Mannerjoki, kuva: Kimmo Haapakangas.

    Salla Korteniemi

    En ihan yhdy kirjoitukseen – oma kokemus on ollut ehkä just päinvastainen. Tällä hetkellä ennemmin koen uskossa olemisen ja päätöksen pohjaamisen kristinuskon dogmeihin olevan ennemmin tabu. Buumina tuntuu olevan kirkon alasajo.

    Ehkä olen samaa mieltä siitä, että “On syytä pohtia myös sitä tosiasiaa, että meidän niin suvaitsevaisten partiolaisten kesken tapahtuu elämänkatsomuksellisiin vakaumuksiin liittyvää väkivaltaa yksilö- ja yhteisötasolla”, mutta aidommin ja monipuolisemmin.

    “Ateismista ei suvainnut puhua lippukunnassa” saattaa kuvata hyvin partiota ennen minua, mutta “Kirkkoon kuulumisesta ei suvainnut puhua lippukunnassa” kuvaisi paremmin omia alkuaikojani. Nykyään linja on todellisesti tasapainoisempi – meidän lippukunnassa saa olla uskossa ja olla uskomatta.

    Janne H

    Tartteeko asiaan suhtautua jyrkästi? Itse en ole millään tavalla uskonnollinen, mutta koen että iltahartaudet ovat ennenkaikkea hyvä tapa rauhoittua, eikä ruokalaulussa mahdollisesti mainittu “siunaa” tai “Jeesus” pilaa mun päivää. Kirkollisissa tilaisuuksissa lausun myös uskontunnustuksen ja Isä meidän -rukouksen, vaikka oikeasti en ehkä niitä asioita tarkoitakaan. Mitä väliä. Omassa lippukunnassani uskontoasioita ei tyrkytetä millään tavalla, joten asiasta ei aiheudu sen kummempia hankaluuksia. Jos partiossa on muuten kivaa, miksi tehdä ongelmaa jos joutuukin joskus kuuntelemaan vähän papin saarnaa. Asiaan voi suhtautua vaikka joukkoon mukautumisena, jolloin tekee omasta elämästä pikkuisen helpompaa.

    Peitsa Veteli

    Omasta puolestani en voi myöskään erityisemmin yhtyä kirjoittajan huoleen, kun koen pystyneeni ateistina aina toimimaan partiossa täysimittaisena jäsenenä. Meidän pienessä lippukunnassamme uskonnottomuus oli muutenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, mikä oli jokseenkin humoristista kun ottaa huomioon lähes kaikkien aktiivisten teini-ikäisten olleen myös aktiivisia seurakunnan nuorisotoiminnassa. Nimenomaan nuorisotoiminnassa siis, kuten isosina tai erinäisissä tapahtumissa, koska siellä oli hauskaa ja hyvää seuraa, vaikka sitten suurin osa väestä olikin joko välinpitämättömiä tai suoraan negatiivisia itse uskon suhteen.

    Ennenpitkää vetämälleni samoaja-ryhmälle alkoi kehittyä sekulaarisia perinteitä esim. sisaruspiirin tai ruokailun suhteen, eikä siinä mitään. Asioita varmaan helpotti sekin, että ne vanhemmat johtajamme jotka ovat uskonnollisia ovat asian suhteen chilliä porukkaa eivätkä ole tuputtamassa sitä kenenkään kurkusta alas. Joskus kerrotaan tarinoita joissa on kristillisiä sävyjä, mutta nekin useammin ovat ymmärrettävissä myös ihan yhteiskuntakelpoisen etiikan kautta ilman taivaskanavan läsnäoloa ja sekin on ihan jees, tulkintansa kullakin.

    Myönnettäkööt että on omastakin mielestäni hieman takapajuista modernilla 2000-luvulla luvata asioita jumalien kautta, mutta se on asia joka ei tule muuttumaan kovinkaan nopealla syklillä. Pientä säröä on jo havaittavissa, mm. Iso-Britanniassa taidettiin maailmanjärjestön mielipiteistä huolimatta ottaa käyttöön tunnustamaton rukous. Myös vaihtoehtoisesta lupauksesta omantunnon kautta on ollut puhetta. Katsellaan, katsellaan~

    Peitsa Veteli

    Bugger, siis tunnustamaton LUPAUS. Osaan taas kirjoittaa ja näin.

    Mikko Hieta

    Partio edistää lähtökohtaisesti myönteistä asennetta uskontoihin. Jumala on ollut mukana aatteessa alusta alkaen. Niinpä en näe mitään kielteistä siinä, että partio liputtaa avoimesti uskontojen puolesta. Toki on liberaaleja ryhmittymiä, jotka katsovat että partioaatetta pitäisi muuttaa. Itse en kuulu heihin. Pitäisikö jalkapallossa pelata kymmenellä pallolla, että kaikki olisivat tyytyväisiä? On tietenkin välttämätöntä, että partio suhtautuu tasaveroisesti kaikkiin uskontokuntiin, mutta ateistien kanssa minulla menee sormi suuhun. Jos ei usko yhteenkään jumalaan, niin miten voi täysin allekirjoittaa partiolupauksen? Tästä on käyty keskustelua nettipalstoilla pitkään, eikä keskustelu liene vielä ohi.

    Anonyymi

    Onkohan tämä eräs entinen partiolainen, joka joutui kirkkoherran puhutteluun, sama ihminen, joka toimi aktiivisesti vapaa-ajattelijoissa, eli kyse ei ollut vain uskosta tai sen puutteesta, vaan kirkonvastaisesta toiminnasta. Se ei nyt vain seurakunnan lippukunnassa käy.

    Laura Kajala, ihan kiva pastori

    Kannatan erilaisia, moninaisia hengellisiä aktiviteetteja ja partio-ohjelman uudistamista tämän teeman osalta. On tärkeää tarjota erilaisia hengellisiä ja uskonnollisia toimintamuotoja ja huomioida myös uskonnottomuus.

    Toisaalta 70% lippukunnista toimii seurakuntien yhteydessä. Vaikka haluamme olla avoimia, on minusta kuitenkin outoa vaatia tällaisilta lippukunnilta taustayhteisönsä tietynlaista kieltämistä. Toimin aikoinaan itse lippukunnassa, jossa taustayhteisönä on seurakunta. Eri ikäkausille pitämäni hartaudet olivat välillä uskonnollisia, välillä ei. Mutta mielestäni se, että kokoonnuimme kirkossa kertoi jo osallistuville, että jokin yhteys tässä varmaankin on, enkä kokenut tarpeelliseksi erikseen pohtia, että voinko pitää uskonnollisen hartauden vai en.

    Meille tuli tuona aikana myös yksi uskonnoton jäsen mukaan toimintaan. Hänen perheensä oli minuun yhteydessä ja minä suvaitsevana tyyppinä tuolloin kerroin, että hän on enemmän kuin tervetullut mukaan toimintaan. Järjestimme jopa lupauksenannon niin, että hänellä oli mahdollisuus käyttää erilaista muotoa: ei Jumalan mainitsemista. Tämä oli vanhemmille (sen lisäksi, että kokoontumisemme on kirkon tiloissa) ok. Lapsen partiolaisuus ei kuitenkaan tuon lupauksenannon jälkeen jatkunut. Keskusteltuamme tulimme siihen tulokseen, että me kaikki osapuolet vähän niin kuin huijasimme itseämme. Minä yritin vilpittömästi olla suvaitsevainen ja avoin, he omasta puolestaan halusivat samaa ja olla joustavia. Loppujen lopuksi kukaan ei kuitenkaan saanut olla, mitä haluaisivat olla ja kompromissi koettiin oudoksi puolin ja toisin. Ryhmässä ei voinut pitää uskonnollisia iltahartauksia (positiivinen uskonnonvapaus jäi toteutumatta), uskonnoton ei saanut neutraalia tilaa tai suojaa Jumalasta puhumiselta lupauksenannossa tai leirihartauksissa.

    Mikäli taustayhteisö ei ole uskonnollinen, olen todella avoin uskonnottomalle toiminnalle ja vaihtoehtoiselle lupaukselle. Mutta mitä tarkoittaa “kriittisesti suhtautuminen” uskontoihin ja hengelliseen kasvatukseen? Tässä ajassa meidän ei mielestäni todellakaan pitäisi ottaa etäisyyttä uskontoihin, vaan nimenomaan lisätä tarjontaa, laatua ja keskustelua niiden osalta. Tukea jäsenten uskonnollisuutta ja hengellistä kasvua heidän omista lähtökohdistaan, tutustuttaa heitä eri vakaumuksiin kohtaamalla muita, osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, muttei pakottaa luopumaan omastaan – tai häpeämään sitä. Kirkolliset iltapäiväkerhot ovat parhaimmillaan erinomaisia. Meistä tekijöistä se kai on kiinni, onko toiminta kiehtovaa vai ei.

    Suurtapahtumissa tulee tarjota laadukasta vaihtoehtoista ohjelmaa, mutta myös sitä enemmistön vakaumusta, tällä hetkellä kristittyjen, täytyy voida avoimesti tukea. Pelkään, että helpompi ratkaisu lippukunnissa, piireissä ja suurtapahtumissa tulee olemaan se, että uskonnollisuudesta luovutaan näennäisen suvaitsevaisuuden tähden. Pelkään tilannetta, jossa yksi tai kaksi sudaria joutuisi iltahartaudeksi erilleen muista, jos he ovat uskonnottomia. Toisaalta pelkään sitä, että muu lauma jää uskonnollisesta kasvatuksesta paitsi, jotta “kaikki voisivat osallistua”.

    Olen oikeasti avoin, jatkuvasti kirkkokriittinen ja muutosta haluava. Mutta arvostan myös sitä hyvää, mitä uskonnollisuus voi lapselle, nuorelle ja aikuiselle partiolaiselle tuoda. Vapaus toimia oman uskontonsa mukaisesti on myös ihmisoikeus. Haluan toki, että myös uskonnottomalla olisi hyvä olla partiossa. Mutta keskustelua siitä miten nämä kummatkin oikeudet totuudellisesti toteutuisivat, täytyy toki edelleen jatkaa. Voiko kumpikin oikeus toteutua ilman, että toinen kokee vääryyttä?

    Syksyn aikana käynnistellään johdollani Hehku-projektia, jonka tarkoituksena on pohtia ja uudistaa partio-ohjelman uskonnollista ja hengellistä sisältöä. Ideoita, näkemyksiä ja ajatuksia saa kanssamme jakaa. Pohdimme kriittisesti aktiviteettien tavoitteita, sisältöjä ja kohderyhmää. Axukin on jo aiemmin kutsuttu mukaan.

    Mikko Pöri

    Laura, se että lpk:n taustayhteisönä on seurakunta tai jokin toinen taho ei tarkoita että partion yhteisistä periaatteista voidaan tai tulisi jotenkin luopua. Partio on samaa yhtä partiota kielestä, kunnasta, ihonväristä, vakaumuksesta, taustayhteisöstä yms. riippumatta.

    Axu

    Hyviä kommentteja löytyy myös partiojohtaja.fi:n fb-sivuilla sekä muutamia kommentteja HC-partiolaisissa:

    Itse jatkokommentoin fb:ssä näin (muutamat erityiskommentit jättäen pois): “Puollan vahvasti, että heidän [ei uskontokuntaan kuuluvat] hengellinen kasvu tulee huomioida ohjelmassa ja yleisessä partiotoiminnassa ilman, ettät he joutuvat pakosta vastentahtoiseen tilanteeseen oman uskomuksensa kanssa. Itse haluan kasvaa henkisesti rukoilematta Isä meidän -rukousta. Se on mahdollista.

    —-

    Ylipäätään usko ja uskonto ovat missä tahansa yhteydessä hankalia aiheita käsitellä, koska kyseessä on niin henkilökohtainen asia. Uskonnollisen yhteisön puolelta puhutaan usein, että kyseessä on yhteisöllinen asia – niin kuin se kokijoilleen onkin. Tässäkin on jo ristiriita katsontakannoissa uskonnosta puhuttaessa.

    Tämän hetken tilastojen ja seurakuntien talousvaikeuksien valossa on käynnissä niin iso muutos, että sitä ei helposti edes ymmärrä. Aivan kuten markkinataloudessa, on ylä- ja alamäkiä. Ylämäen aikana kaikki on hyvin, eikä muutoksia juurikaan tehdä, mutta auta armias kun tulee alamäki. Se sattuu aina. Tällaisesta kivusta esimerkkinä juuri HC-kanavalla esiin tulleet uhka kolojen menetyksestä. Pahalta se tuntuu! Ei partio lopu tai hengellisyys partiossa lopu. Ne muuttavat muotojaan ja siihen on sopeuduttava pakosta tai tehtävä haluttu muutos”

    Tähän Mikko Pöri vastasi mielestäni tosi hyvin:

    “Niinpä tässäkin sopisi se vanha filosofinen periaate eli elä ja anna elää. Uskonnottomat eivät ole poistamassa tietenkään uskontoa partiosta ja samalla olisi hyvä huolehtia etteivät uskovaiset pääse rajoittamaan uskonnottomien yhtälaista mahdollisuutta osallistua partioon – ymmärtäen heidän erilaiset nimityksensä samoille ilmiöille kuten usko, toivo ja rakkaus

    Voidaksemme toimia uskottavina myönteisen uskontosuhtautumisen kasvattajina tulee meidän samalla voida sanoa, että uskonnottomuus on aivan yhtä arvokasta kuin uskonnollisuus ja kaikilla meillä on paikka partiossa.”

    —-

    Olennaista on, että kun näistä uskon asioista puhutaan, ollaan rehellisiä itselleen ja vastapuolelle. Ollaan avoimia ja keskustelunhaluisia. Ei mennä poteroihin syyttelemään ilman toisen kuuntelemista ja ymmärtämistä. Terminologia nousee tärkeäksi osaksi keskustelua ja luetunymmärtäminen.

    Olen itse saanut lainattua ja ostettua näitä BP:n ja BP:stä kertovia kirjoja ja luen ne antaumuksella. Eritoten tarkastellen BP:n asennetta uskontoon huomioiden kulttuurivaikutteet ja julkaisuajat. Ymmärtämällä historiallisen perspektiivin ja ymmärtämällä kulttuureita, voidaan tietää missä ollaan. Sitten voidaan vasta keskustella mihin ollaan menossa. Tällä hetkellä yritän ymmärtää partiokulttuuria ja suomalaista partiokulttuuria. Haluan itse oppia tästä uskonnot(tomat) partiossa -teemasta paljon, kehittää itseäni ihmisenä ja toivon korkeatasoista keskustelua. Parhaimmillaan tämä yhdistää partiolaisia.

    Laura Kajala

    Miten toteutetaan “samaa” partiota, kun vakaumus on eri? Miten toteutetaan kaikkien yhtäläinen oikeus omaan vakaumukseensa? Sitä yritin tässä kysellä. Kauniita sanoja voi käyttää paljon, mutta todellisuus todella on niitä haastavampaa. Miten Mikko sinun mielestäsi toteutettaisiin samassa laumassa/joukkueessa/vartiossa erilaisten vakaumusten tarpeita ja toiveita laadukkaasti ja mutkattomasti?

    Taustayhteisöjen ja kahden kirkkokunnan kanssa on sopimus tietynlaisesta toiminnasta.

    “Lippukunnat, joiden taustayhteisönä on tunnustuksellinen uskontokunta, antavat sen tunnustuksen mukaista
    uskontokasvatusta. Lippukunnat, joilla ei ole uskonnollista taustayhteisöä, tukevat jäsentensä uskonnollista kehitystä sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhteisöön jäsenet kuuluvat.”

    Tällä hetkellä tähän on sitouduttu. Onko jotakin dataa sen puolesta, ettei lippukuntien enemmistö näin toivoisi? Meillä siis ylläolevan mukaisesti on mahdollista osallistua ei-tunnustukselliseen toimintaan.

    Pöhö

    Itse olen partiossa saanut ihan rauhassa olla uskomatta Jumalaan, mutta en ole koskaan ollut ateisti tai ajanut ateismia partiossa. Olen pitäytynyt näinä aikoina agnostisismiin. Tämä on mahdollista, koska partiolupauksessa Jumalan määritelmä on niin väljä ja siinä sanotaan “parhaani mukaan”. En myöskään ymmärrä mitä tavoiteltavaa tai ihannoitavaa ateismissa on, siksi en pidä sitä mielekkäänä ihanteena. Koen, että hengellisten ja uskonnollisten kysymysten ja niiden kohtaamisen jättäminen partion ulkopuolelle tekisi siitä ohuemman harrastuksen.

    Partiolupaus voi tosin olla ongelmallinen. Luin mitä lupauksesta sanotaan tällä hetkellä. http://ohjelma.partio.fi/index.php

    “Partion ihmiskäsitykseen kuuluu olennaisena osana usko korkeampaan, johonkin ihmistä suurempaan, johon voi turvautua.”

    Ehkä höllentäisin Jumalan määritelmää tuon turvautumisen osalta. Esim. deisti ei usko Jumalaan tämän määritelmän mukaan.

    “Ottakaa esimerkiksi yhdessä lupauksen antajan kanssa selvää, mikä olisi sopiva korvaava nimi Jumalalle. Lasten ja nuorten vakaumusten kunnioittaminen on tärkeää.”

    Tämä on mielenkiintoista. Voiko siis tälläkin hetkellä lupausta räätälöidä lupauksen antajan kanssa? Laura Kajala kertoi epäonnistuneen esimerkin räätälöinnistä. Tästä voisi olla paremmat ohjeet. Armeijassa voi antaa vakaumuksellisista syistä valan sijaan vakuutuksen (http://bit.ly/1c5bcEg). Itse käytin tätä mahdollisuutta armeijassa ja koin sen hyvänä.

    Jos lupauksen antaja suhtautuu uskoon sellaisella vakavuudella, ettei halua antaa “valheellista” lupausta, niin tätä pitäisi arvostaa ja kannustaa. Kirkkokin ampuu itseään jalkaan, jos tällaiset totuuden etsijät jätetään toiminnan ulkopuolelle tai edellytetään teeskentelyä. Rippikoulun konfirmaatiostakin tehdään usein jonkinlainen muodollinen esitys. Minua ei ainakaan ohjeistettu siitä miten toimia, jos ei tahdokaan osoittaa uskoa elämässään. Tällä tavalla nuori ei ainakaan opi arvostamaan kirkon uskoa.

    Siis millaiseksi voisi muotoilla tällaisen totuuden etsijän partiolupauksen kaventamatta partiolaisen ihannehorisonttia? Toimisiko:

    “Lupaan parhaani mukaan rakastaa totuutta, omaa maatani ja maailmaa…”?

    Jos partiolaisen näkemys Jumalasta jossain vaiheessa muuttuu, niin tämä pitäisi Jumalan rakastamisen automaattisesti sisällään.

    Aki Mäkinen

    Alkaa kyllästyttää tämä jatkuva uskonnosta kirjoittelu varsinkin kun se tuntuu olevan lähinnä vapaa-ajattelijoiden propagandaa. Perustakaa oma järjestö.

    Itse kaipaan enemmän uskonnon harjoittamisen mahdollisuuksien parantamista partiotapahtumissa. Minua loukkaa se että jotkut partiojohtajat toimivat tilaisuuksia vetäessään siten että jos suinkin on mahdollista välttää jokin uskontoon liittyvä tapa niin se jätetään aina pois jollakin verukkeella.

    Jos Suomessa poistettaaisiin Jumala partiolupauksesta niin sehän olisi järjestöllinen katasrofi suhteessa ev.lut kirkkoon ja aiheuttaisi sen että seurakunta- ja NMKY-taustaiset lippukunnat joutuisivat jälleen perustamaan oman partioliiton. joka pitäytyisi perinteisessä partiolupauksessa ja noudattaisi partion ja kirkon välistä sopimusta.
    Järjestö olisi siis vaarassa jakaantua.
    Ateismin polulle haluaville yhteiskunnassamme on muitakin ehkä sopivampia järjestöjä.
    Lupauksen muutaminen ateistiseen muotoon pakottaisi ainakin minut eroamaan järjestöstä.

    NMKYläinen

    Aki, saat kyllä perustella omia pariojärjestöjäs ihan ittekses. Jos sulla olisi minkäänlaista kosketuspintaa nykypäivän jokapäiväiseen partiotoimintaan. Suurinta osaa seurakuntien ja NMKYn partiolaisista ei juuri voisi vähempää kiinnostaa uskonnollisuus, eivätkö he varmasti halua eristäytyä miksikään nurkkakuntaiseksi körttipiiriksi. Sinun kaltaisen vanhojen kääpienkö pitäisi antaa päättää koko toiminnan suunnasta, kun suurin osa jäsenistä on täysin eri linjoilla? Jos alkaa tuolla tavalla sulkemaan porukkaa ulkopuolelle, käy äkkiä niin, että partio jää Suomessa hyvin pienten piirien jutuksi.

    Sen kun eroat, ei tule ikävä.

    Krisu

    Minä olen ollut 8-vuotiaasta lähtien sellaisessa lippukunnassa, jonka taustataho on ollut seurakunta. Ja ikinä en ole kristinuskon jumalkäsitykseen tai mihinkään muuhunkaan sen uskonnon juttuihin uskonut. Olen jopa ollut lippukunnanjohtaja näillä spekseillä.

    Homma on toiminut siten, että olen antanut muiden tehdä ja osallistua uskonnollisiin/kirkollisiin touhuihin, mutta itse pyrkinyt parhaani mukaan niitä välttämään. Olisi kohtuutonta vaatia, ettei voisi olla partiossa, jos ei ole kristitty. Partiossa on tosi paljon hyvää, eikä ole realistista, että vastaavanlaisen systeemin ilman sitä uskontoa saisi aikaiseksi vaikka yrittäisi. Miettikää nyt oikeasti. Jos tykkäät monipuolisesta toiminnasta, seikkailuista ja kokemuksista, ihan kaikesta muusta partiossa, niin pitääkö siitä uskonnosta mitään isoa ongelmaa tehdä? Partio on parasta mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Siitä huolimatta, että vain harvasta asiasta pidän niin vähän kuin kristinuskosta ja sen pakkosyöttämisestä koulussa ja muutenkin yhteiskunnassa. (myönnän että tämä pakkosyöttäminen on radikaalisti vähentynyt viimeisen 20 vuoden aikana ja omaa kokemustani leimaa se, että olen asunut suurimman osan elämästäni Suomen “raamattuvyöhykkeellä” eli pohjanmaalla)

    Anonym

    Täälläkin yksi 8-vuotiaasta asti partiossa ja kirkon alakerran kololla ahkerasti pyörinyt uskonnoton sekä seksuaalivähemmistöön kuuluva. Lippukunnassamme ei ole tapana pitää hartauksia, mutta osallistumme vuosittain itsenäisyyspäivän kirkonmenoihin. Jätän rukoukset ja tunnustukset lukematta ja virret laulamatta, mutta olen silmiäpyörittelemättä läsnä, tukena ja mukana muiden kanssa – pienimmille lapsille herää kysymyksiä, teini-ikäisillä saattaa olla vaikeita elämäntilanteita joissa esimerkiksi saarnat liikuttavat. Kaikilla on mahdollisuus osallistua ja olla osallistumatta jumalanpalveluksiin, eikä ketään leimata sen takia. Myös seurakuntamme työntekijät ovat avoimia kaikkia meitä kohtaan.

    Heitänpä tähän vielä yhden pyörityksessä olevan aiheen: partio on avoin kaikille uskonnosta mutta myös seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta – mutta onko homo silloin kuitenkaan tervetullut, kun taustayhteisönä on evankelisluterilainen seurakunta, joka tuomitsee homouden? Itse en näe enkä koe, että ateistit olisivat sen vähempää tervetulleita partioon kirkon tiloihin kuin homotkaan, ainakaaan meidän seurakunnassa! (Laitanpa vielä ennenkun joku muu ehtii: aatteisiin tosin voi vaikuttaa ja rakentaa itse, homoutta ei.)

    Jari Ala-Lahti

    Olen hämmentynyt jälleen kerran lukemastani. Olen aina pitänyt partioliikettä keskimääräistä älykkäämpänä ja avarakatseisempana, jokainen on saanut lupauksessaan orientoitua omasta jumalakäsityksestään. Julkisessa partiokeskustelussakaan uskonnon määritelmä ei kuitenkaan vastaa enää todellisuutta. Keskustelu ajautuu pitämään uskontoa lähinnä amerikkalaisperäisenä fundamentalismina, jota vastaan antautuu taistelemaan mediassa moderniksi profiloitu (uus)ateismi. Mitä ja ketä varten tällainen viholliskuva uskonnosta on luotu? Jokainen ajatteleva partiolainen pitää ihmistä lajina, joka on erkaantunut 7 miljoonaa vuotta sitten eräästä kantalajista, lajimme on kehittänyt uskonnot, taiteet ja tieteet, koska olemme ihmisiä ja pyrimme uskontojen avulla ihmisyyteen. Ihmisyyteen pyrkimistä tapahtuu ajattelevan ihmisen olemassaoloahdistusta purkavassa rituaaliympäristössä, jossa rukoillaan ja veisataan. MIelestäni on ihmismäistä, että lapset veisaavat Auringon ja Kuun luomisesta, koska siten he tietävät, että ne eivät ole pakanajumalia, vaan toinen on tähti ja toinen planeettamme kiertolainen. Joka tämän luonnollisuuden kieltää pyrkii tekemään ihmisestä apinaa, joka syö, juo, ulostaa ja jatkaa sukua. Apinaksi pyrkiminen ei ole partion tarkoitus.

    Kirsi

    Seurakunnissa on tällä hetkellä menossa isojen rakennemuutosten pohdinta ja suunnittelu. Taloudelliset toimintaedellytykset vähenevät koko ajan mm. kirkosta eroamisen takia. Se ei ole kuitenkaan edes suurin syy, vaan sama talouden epävarmuus vallitsee myös seurakunnissa, kuin kunnissa, valtiossa kuin koko Eu-alueella. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun seurakunnat joutuvat pohtimaan, mihin väheneviä rahoja käytetään, ovat taustayhteisösopimukset varmasti tarkastelun alla. Jossain kommentissa epäiltiin, että jos partiota pidetään seurakunnan iltapäiväkerhona, partion jäsenmäärä laskee ja siksi olisi parempi, että partio ei niin kovin profiloituisi seurakunnan toiminnaksi. Mutta seurakuntien näkökulmasta: jos lippukunta, jonka taustayhteisönä srk on, ei halua olla srk:n toimintaa, toiminnassa mukana eikä taustayhteisön arvot millään tavalla lippukunnan toiminnassa näkyisi, niin ei srk:lla olisi mitään syytä taustayhteisönä enää lippukunnalle olla. Avustusrahat, tilat ja muu tuki ohjataan varmasti sitten jatkossa sellaiseen toimintaan, jossa srk:n edustamat asiat näkyvät, tai niistä ei ainakaan sanouduta irti. Eli onko partiolla liikkeenä ja lippukunnilla paikallistasolla varaa irtautua ev.lut. kirkosta?

    Jänkäsissi

    Meän lpk:n säännöissä lukkee että “lippukunnalla ei ole taustayhteisöä. Teemme toki jossain määrin yhteistyötä paikallisen srk:n kanssa, mutta ainoa kirkkoon viittaava elementti toiminnassa on kirkossa ja srk-talolla piettävä itsenäisyyspäiväjuhla. Monet ryhmät korvaavat sisaruspiirin (meilä “iltapiiri”) “Jeesus myötä” kohdan jollain muulla, esim. ketut myötä. Tämä on nuorten itsensä keksimä ja mielestäni hyvä tapa. Lippukuntamme henkeä vois luonnehtiä perinteitä kunnioittavaksi ja ehkäpä isänmaalliseksi, mutta ei uskonnolliseksi.

    Lippukunnassamme on enemmän ja vähemmän uskovaisia luterilaisia, herätysliikkeitten jäseniä, ortodokseja ja kirkkoon kuulumattomia (ehkä muitaki) eikä mittään ongelmaa ole ollut. Paitsi eräs isä sanoi kerran että nykyinen partiolupaus on huono (syntinen tms.) ja hänen lapsensa ei sitä voi antaa. Noh lapsi on eelleen mukana toiminnassa. Lippukunnan johtajisto ei ole mitenkään uskonnollista ja antaa kaikkien suhtautua uskonasioihin haluamalllaan tavalla, mittään ei tuputeta. Aina sanottaan että jos kokkee että ei voi osallistua tapahtummiin, jokka riitellee ommaa näkemystä vastaan, niin voi jäähä pois. Kukkaan ei ole vielä minun tietääkseni jääny siksi pois mistään. Toiminta on mielekästä ja hauskaa kaikille vakaumuksesta riippumatta!

    Mielestäni partio on eelleenki harrastus kaikille, eikä sieltä piä sulkea pois kristilliseen jumalaan uskomattomia tai siihen uskovia tai mittään muitakkaan vakaumuksellisia. Partio on erittäin hieno harrastus eikä sitä pitäs sitoa mihinkään uskonnollisuuteen tai vakaumukseen. Miksi joku osa kansasta pitäs jättää tämän hienon harrastuksen ulkopuolelle, vain koska hänen vakaumuksensa on jotain?
    En usko että voijaan sanoa että kristittyä ihmistä sorretaan, jos esim. iltahartaus (meillä ei tietääkseni käytössä missään ryhmässä) ei ole kristillinen. Yleensäkin ottaen jos ollaan neutraaleja, niin ei sen pitäs olla ketään vastaan, vaan mahollistaa kaikkien osallistuminen.

    Sitten on pakko sanoa pari sanaa kristillisyyestä. En halua sortua herjaamisseen, mutta: Ei kristillinen kirkko varsinaisesti puolusta tieteitä opeillaan ja ole siten parempi kuin esim. pakanauskonnot. Tähän vaikuttaa enemmänki se kuinka fundamentalistinen on uskovan käsitys. Itseasiassa meillä täällä Pohjolassa oman ympäristön tuntemus ihan käytännölliselläki tasolla on heikentynyt kun tänne on tuotu kristillisyys. (Ennen kun väitätte vastaan niin perehtykääpäs esim. muinaissuomalaiseen tai -saamelaiseen maailmankuvaan ja sen rinnalla eläneeseen perinnetietoon asioista). Ja lopunperinhän kristillinenki uskonto on tuontitavaraa täällä. Kristillisessä uskossa, kuten kaikissa muissakin uskonnoissa, on paljon hyvää, mutta sen tulkinnassa on myös paljon pahaa ja vääryyttä.
    Lippukuntamme johtajan kans olemme joskus heittäneet keskenämme että uskontojen julkinen harjottaminen pitäs kieltää, jos haluaisimme elää idealistisessa maailmassa.

    Toivottavasti kukkaan ei veä herneitä kommentista, sillä en halua herjata enkä moittia mittään uskontoa enkä nostaa niitä eriarvoiseen asemaan. Mielestäni kukanenki saa uskoa mihin ite haluaa, etenki jos siitä on apua hälle itelleen. Parhaimmillaanhan usko on sillon kun tuntee sen tukena ja turvana elämässään ja samalla hyväksyy toisin ajattelevat ihmiset. Methän olema kuiten kaikki yhtä arvokkaita ihmisiä vakaumuksinemme.

    Mika Kuusisto

    Moi

    Kulttuuri on meihin iskostunut vahvaksi ja uusien tapojen sisäistäminen vie aikaa sekä halua henkilökohtaiseen muutokseen. Opetustyön kautta olen joutunut seuraamaan uskontojen moninaisuutta niin keskenään kuin yhden uskonnon sisäisiin erilaisuuksiin. Joskus yhden uskonnon sisäiset tulkinnat tuottavat ihmisten kesken suuria mielipide-eroja, ihan niin kuin meillä luterilaisessa kirkossakin.

    Ehkä nyt on aika muokata perinteisiä tapoja siihen suuntaan, että ne sopivat kaikille tasapuolisesti. Jos katsomme varhaiskristillisyyttä, niin katsomuksen lähtökohtana oli suvaitsevuus kaikkia kohtaan. Kuten eräs kollegani aikoinaan sanoi, on koetettava ymmärtää toisia ihmisiä, vaikka henkilökohtaisista lähtökohdista ei voi hyväksyä asioita. Suuressa mielenliikutuksessa kannattaa varoa, ettei kärjistä asioita suuntaan tai toiseen. Itse haluaisin jättää partioon joitakin asioita perinteeksi länsimaisesta/kristillisestä kulttuuriperinnöstä ja lisätä niihin filosofis/maailmakatsomuksellista näkemystä.

    Partioliike arvostaa kaikkea erilaisuutta tasavertaisesti, siis miksi emme koittaisi tässäkin kohtaa viedä partio-ohjelmaan suvaitsevampia tekstejä, vaikka se sitten johtaisikin joihinkin ristiriitatilanteisiin. Mielestäni meidän ei myöskään tarvitse heti ja ehdottomasti hylätä sitä, mitä meillä on käytössä. Ihminen kaipaa kulttuurisia perinteitä, varsinkin ikääntyessään ja toisaalta lapsille perinteet tuovat turvallisuuden tunteen ja jatkumoa elämässä.

    Elämässä ainoa varma asia on jatkuva muutos, haluamme sitä tai emme.

    Joulua 2013

    kansa lainen

    “Tilastokeskuksen väestörakenteen vuosikatsauksen mukaan kirkosta eronneet siirtyvät väestörekisteriin, eivät toiseen uskonnolliseen yhteisöön.”

    Ei kirkosta eroavaa minnekään siirretä. Kaikki suomalaiset ovat väestörekisterissä. Kirkko pitää kirjaa vain omista jäsenistään.

    Arg

    Mielenkiintoista keskustelua. Googlauduin tänne, siilä etsin vastausta kysymykseen “Voiko ateisti olla partiolainen?”. Sen voi tietty kysyä myös toisinpäin, sillä jotkut ryhtyvät ensin partiolaisiksi ja vasta sitten ateisteiksi. Katsovatko he pettäneensä partiolupauksensa, jolleivät enää tahdo rakastaa Jumalaansa ennen kuin ovat saaneet tieteellisiä todisteita ko. entiteetin olemassaolosta? Lukemieni juttujen perusteella ateisti voi tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisenaan lippukunnassaan, jos hänellä sattuu olemaan tuuria ja lippukunta on maallistuneemmasta päästä.

    Ja minä itse, miksi näitä mietin? Olen vapaa-ajattelija eli järjestäytynyt ateisti. Toimin myös Protussa ja on herännyt idea, että koska partiolaisilla on omia rippileirejään, niin heillä pitäisi olla myös omia protuleirejäänkin. Idea ei ole edennyt kovinkaan pitkälle kohti toteutumista ja olenkin täällä selvittelemässä, onko partiolaisilla ja protuilla tarpeeksi paljon yhteistä arvopohjaa partioprotuleirin järjestämiseksi. Yhteneväisyyksiä tuntuu olevan, mutta sitten on tämä uskonto… Partiolaiset ovat kristittyjä, protut puolestaan virallisesti uskonnollisesti sitoutumattomia, mutta käytännössä vähintäänkin epäileväisesti uskontoihin suhtautuvia. Yksilöllistä vaihtelua toki esiintyy. Sen tiedän, että Protussa toimii myös partiolaisia, jotka eivät tunne olevansa puun ja kuoren välissä. Partiolaisjärjestöt suhtautuvat Protuun suopeasti toisin kuin avoimen vihamielisen kannan ottava kirkko. Yhdessäkin seurakunnassa päätettiin, että leirikeskusta ei vuokrata nimiäisiä tai protuleirejä varten. He pitävät Protua kilpailijana toisin kuin partiolaiset.

    Pitäisikö partioprotua markkinoida uskonnottomille partiolaisille? Löytyisikö sellaisia tarpeeksi yhden leirin (16 nuorta) täytteeksi? Tuntisivatko ei-partiolaistaustaiset leiriläiset itsensä ulkopuolisiksi ja kuinka siltä tunteelta vältyttäisiin? Sitä me mietiskeletään, sitä me mietiskeletään…

    Uskonnoton

    Itse partio on niin hieno asia, ettei sen soisi jäävän (tämänkään) asian alle, joten ihmetyttää itseänikin partioliikkeen halu sitoutua vain yhteen maailmankatsomukseen. Tuo kyseinen maailmankatsomushan on vain yksi monien (satojen ja jopa tuhansien) joukossa, eikä sinänsä mikään erikoisuus. Sehän on vain kunkin vanhempien meille siirtämänä asiana. Se ”oikea” uskonto tulee siis sen mukaan, mihin perheeseen (lue:maahan) satut syntymään.
    Mielestäni partio edustaa paljon isompaa asiaa kuin jotain yhtä uskontoa. Jo ihmiskunnan alkuajoista tekojamme ovat ohjanneet vanhat kultaiset säännöt (pyrkimys ystävyyteen, kaveruuteen, hyvyyteen, kehitykseen jne.), jo kauan ennen kuin uskontoja oli keksittykään. Miten muuten olisimme päässeet näin pitkälle…

    Sneaky

    Kuuluin lapsuudessa partioon useamman vuoden. Erosin partiosta, koska aloin jossakin vaiheessa huomata miten paljon kaikkea uskonnollista siellä tungettiin väkisin mukaan.

    Näin aikuisiällä kun olen miettinyt asiaa, niin olen kauhistellut sitä että lapsille tyrkytetään uskontoa sillä tavalla. Mielestäni partio olisi mahtava harrastus lapsilleni, mikäli siellä ei olisi uskontoa sotkemassa asioita.

    Toivottavasti partio pääsee jossakin välissä irti näistä vanhoista uskomuksista ja alkaa olemaan nykyaikainen harrastus jossa voi oppia erätaitoja ja muita hyödyllisiä taitoja ilman uskontoa.

    rauha

    Myös 100% ateistista voi tulla uskova. Niin kävi minulle. Jeesukselle voi antaa elämänsä JOKAINEN, joka niin tahtoo. Ja saada sellasen rauhan, joka ei koskaan hiivu. 🙂

    Masa

    Toisinkin päin voi käydä. Minä, entinen uskova, menetin uskoni tuohon huiputukseen. En nyt sentään itseäni ateistiksi kutsuisi, mutta agnostikoksi nyt kuitenkin.

    En enää ole ajatellut antaa elämääni Jeesukselle. Pidän sen mielummin itselläni. Onpahan ainakin paremmissa käsissä.

Kommentoi