Suomi tarvitsee partioseikkailukeskuksia

Partiojohtaja 16.6.2014 9.38 Mielipiteet 8 kommenttia

Vahvaan jäsenyyteen perustuva nuorisojärjestötoiminta saattaa tulevaisuudessa muuttua haasteelliseksi, koska lapset ja nuoret eivät näytä enää tarvitsevan jäsenyyttä harrastaakseen.

Viime vuonna julkaistussa Nuorten vapaa-aikatutkimuksessa useampi kuin kaksi kolmesta nuoresta oli sitä mieltä, että harrastustoimintaan on mukava osallistua, jos ei tarvitse liittyä jäseneksi. Neljä vuotta aikaisemmin jäsenyyksiin suhtautui kriittisesti vain 45 prosenttia 10–29-vuotiaista. Asenteet jäsenyyksiä kohtaan ovat nuorten keskuudessa siis selvästi muuttuneet kriittisemmiksi: lapset ja nuoret haluavat harrastaa, mutta he eivät välttämättä halua sitoutua.

Partiossa on perinteisesti luotettu vahvaan jäsenyyteen. Partiotoimintaa toteutetaan käytännössä lippukuntien jäsenille. Kasvatustehtävämme velvoittaa kuitenkin tukemaan kaikkien lasten ja nuorten kasvua, ei vain partiolaisten. Osallistumisen kynnystä pitäisi siis madaltaa, mutta miten?

Mikkelin jäsenkokouksessa marraskuussa hyväksyttäneen partion uusi strategia. Hallituksen kanssa strategiaa työstäessämme pohdimme paljon myös sitä, miten voisimme tarjota vaihtoehtoisia tapoja harrastaa partiota. Olemme tottuneet siihen, että partio-ohjelman perustukset on muurattu vartioiden viikoittaisille kokouksille, retkille ja kesäleireille. Varmasti nämä ovat tulevaisuudessakin tärkein tapa järjestää partiotoimintaa, mutta esitän silti aivan tosissani ja käsi sydämellä, että me tarvitsemme Suomeen kansallisia partioseikkailukeskuksia.

Ajatus ei sikäli ole uusi, sillä brittien Scout Association on pyörittänyt jo monta vuotta menestyksekkäästi yhdeksää Scout Activity Centreä. Näissä partioseikkailukeskuksissa lapset ja nuoret voivat kokeilla turvallisessa ympäristössä muun muassa kiipeilyä, melomista, tulentekoa ja geokätköilyä.

Suomeeenkin pitäisi perustaa vastaavanlaisia keskuksia, koska:

  • keskuksissa voidaan tarjota matalan kynnyksen partiokokemus myös sellaisille lapsille ja nuorille, jotka eivät välttämättä halua liittyä partion jäseniksi

  • partiolaiset voivat kokeilla keskuksissa aktiviteetteja, joita omassa lippukunnassa ei ole mahdollista toteuttaa

  • lippukunnissa toimivat johtajat voivat kehittää keskuksissa omaa osaamistaan niissä partiotaidoissa, joissa lippukunnalla ei ole vahvaa omaa osaamista (esimerkiksi meripartio, kiipeily, suunnistus)

  • keskuksista voidaan rakentaa toimiva varainhankinnan muoto (yrityspaketit, yhteistyö koulujen kanssa, erilaiset hinnoittelumallit)

  • keskuksissa voidaan esitellä partion monipuolisuutta, koska eri puolella Suomea sijaitsevat keskukset voivat erikoistua eri aktiviteetteihin (esimerkiksi purjehdusta saaristossa ja erävaellusta tuntureilla)

Seikkailukeskusten toimintaa voitaisiin pyörittää partiolaisten omistaman yhtiön kautta, mikä takaisi tehokkaan organisoitumisen, mutta säilyttäisi määräysvallan kuitenkin partiolaisilla. Toimiva seikkailukeskuskonsepti edellyttäisi myös tiivistä yhteistyötä liike-elämän sekä muiden järjestöjen kanssa.

Miltä ajatus kuulostaa? Utopiaa vai täysin toteutettavissa? Mihin sinun mielestäsi tällaisia keskuksia kannattaisi perustaa ja minkälaisia aktiviteetteja niissä voisi tehdä?

Teksti: Janne Haonperä, kuva: Mikko Roininen

Kirjoittaja on Suomen Partiolaisten viestinnästä vastaava hallituksen jäsen.

    Mursu Heikkinen

    Hyvä idea

    Mikko Hieta

    Erittäin kannatettava idea. Sellainen sopisi hyvin esimerkiksi Evon retkeilyalueen profiiliin. En usko Metsähallituksen laittavan hanttiin. Keskus olisi auki jo luokkaretkiaikaan, kesän yli ja vielä Keski-Euroopan lomienkin aikaan. Toiminta voisi periaatteessa jatkua syyskuun puoliväliin, jolloin taas yliopistojen opetus alkaa. Työvoimaksi olisi otettava opiskelijoita ja siviilipalvelusmiehiä – ehkä vankejakin löytyisi Hämeenlinnan vankilasta. Palkkakustannukset ovat tässä se ongelma, koska tulorahoituksella tuommoisen pitäminen kannattavana on aika haastavaa. Toki jos tohon saadaan valtion tukea niin siitä vaan. Esimerkkejähän tosiaan maailmalta löytyy. Olen ilman muuta projektiryhmässä mukana, jos asia etenee.

    Anonyymi

    Olisiko nyt hyvä hetki perustaa Suomen Partiolippukuntien Liitto ry? Sen perustamisen myötä SP voisi keskittyä lähetystyöhönsä vapaammin ja päättäväisemmin. Näin kosiskelukokeilut ja projektityöntekijöiden työllistämishankkeet eivät kärsisi turhasta Baden-Powell -kiihkoilijoiden narinasta. Nostettaessa toiminnan välineet itse tarkoitukseksi, vanhentuneet ajattelumallit voitaisiin piilottaa uuteen liittoon. Samalla perinteisen ahdasmielinen, seikkailuelementteja ryhmässä toimimisen taitojen opettamiseen käyttävä, partiotoiminta voisi säilyä ja kehittyä lippukuntien yhteistoimintaorganisaation avulla.

    Anonyymi

    Suomessa on jo nyt aivan liikaa palkattuja partiolaisia. Keskitytään vapaaehtoistoimintaan, eikä turmella hyvää harrastusta muuttamalla sitä kaupalliseksi toiminnaksi.

    Mellan

    Tavallinen partiotoiminta on useimmiten kovin kaukana tuollaisten keskusten mahdollisuuksista. Olisi jotenkin valheellista yrittää houkutella uusi jäseniä tuollaisilla tempuilla, joita ei sitten tavallisissa lippukunnissa pystytä järjestämään.

    Keskusten olisi toimittava taloudellisten reaaliteettien paineessa, lyhyt toimintakausi kasvattaisi hintoja. Mistä “pääsylippuihin” riittäisi rahaa, miten huono-osaisemmilla olisi osallistumismahdollisuus?

    Ammattipartiolaisten lisäämisen ja tuollaisten keskusten perustamisen sijaan lippukuntien kannattaa luoda yhteyksiä oman alueensa (ja lähiseudun tai leiripaikkakunnan tms.) erilaisiin järjestöihin ja yhdistyksiin, joiden avulla voidaan toteuttaa monenlaisia yhteishankkeita, vaika juuri melontaa tai kiipeilyä. Jos kiinnostus kasvaa ja voimia tuntuu riittävän, voidaan joitain tuollaisia toimintasuuntia ottaa mukaan lippukunnan “normaaliin” toimintaan.

    Jande

    Kuinka monta palkattua partiolaisia? Onko alle sata vai yli sata?

    visionääri

    Kerrassaan mielenkiintoinen ajatus ja ihanan uudenlaista ajattelua erityisesti harrastamisesta. Olen kasvatusalan ihminen ja löysin kolumnisi aivan toista reittiä googlettaessani seikkailukeskuksia. Itse miellän partiotoiminnan peruspilareina nimenomaan selviytymisen, jolloin puhuttaisiin mahdollisimman maallisesta ympäristöstä keskuksen toiminnalle. Toisaalta taas luonnontilainen esim. saari mahdollistaisi eräänlaisen pyhiinvaelluksen kun retki alkaisi jo melomalla tai lautan rakentamisella saareen huomioiden kuitenkin muut kulkumahdollisuudet. Totta on myöskin että Suomessa on mielettömät luonnonsuojelualueet ja muuttuisiko partion funktio liian liiketoiminnalliseksi vai loisiko se mahdollisuuksia tarjota palveluita muuttuvalle maailmalle? Jään seuraamaan keskustelua mielenkiinnolla.

    Homonyymi

    Suomi voi hyvinkin tarvita seikkailukeskuksia. Muttei partioseikkailukeskuksia. Suomi “tarvitsi” retkeilykauppoja vaan ei partioretkeilykauppoja. Se mitä partiotoiminnassa tehdään vaatii resursseja ja infrastruktuuria. Liikkeen on hyvä olla niitä luomassa. Kuitenkin viime vuosien partiokauppaporuilu antaa varoittavan esimerkin siitä, ettei rakenteisiin kannata hirttäytyä eikä nimeä liittää kiinteästi kaikkeen missä liike/järjestö on mukana.

    Ympäröivän yhteiskunnan muutos johtaa usein siihen, että alansa pioneerit menettävät kuriositeettiarvonsa. Toimivaksi testattua ja kehitettyä konseptia seuraa vääjämättä kopioivat kilpailijat, joille nuorten syrjäytymisen estäminen tai henkinen kasvu ei ole tavoite tai ansaintalogiikan kompastuskivi. Seikkailukeskukset voisivat olla partiotoiminnalle toiminnalle erittäin hyödyllinen rakenne toiminnassa käytettäväksi. Toisaalta uskon, että monen partiolaisen mielestä kaupallinen toiminta ja individualistinen hedonismi ei ole partion ydintä. Seikkailukeskusten luominen ei ole huono idea, mutta pidetään partio partiona ja nimetään muu yhteiskunnallinen vaikuttaminen toisella termillä.

Kommentoi