Erkki Tuomioja: Järjestöjen rooli tärkeä kehitysavussa

Anni Emilia Alentola 12.3.2013 16.43 Ilmiöt ja tapahtumat 0 kommenttia

Erkki Tuomioja

Kansalaisjärjestöjen osuus kehitysyhteistyön tekijöinä tulee kasvamaan. Myös partiolaiset saavat rahaa kehitysavun toteuttamiseen.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja (sd) korosti Suoraa puhetta kehitysyhteistyöstä -seminaarissa tiistaina kansalaisjärjestöjen merkitystä kehitysavussa. Ulkoasiainministeriön tuki järjestöille oli viime vuonna 103 miljoonaa euroa.

– Kansalaisyhteiskunnallisilla toimijoilla on ensiarvoisen tärkeä rooli kehitysyhteistyössä. Kansalaisjärjestöjen yritysyhteistyön merkitys tulee kasvamaan, kun yritykset laajentavat toimintaansa kehitysmaihin, Tuomioja sanoi.

Järjestöjen kehitysyhteistyöllä pyritään edistämään YK:n vuosituhattavoitteita sekä vahvistamaan kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntia. Vuosituhattavoitteiden päämääränä on vuoteen 2015 mennessä muun muassa äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen, ympäristön kestävän kehityksen takaaminen sekä peruskoulutuksen ulottaminen kaikille.

Ulkoministeri itse suhtautui vuosituhattavoitteisiin aluksi epäillen.

– Myönnän, että suhtauduin tavoitteisiin aluksi vähättelevästi ja jopa kyynisesti. Vaikka maailmassa on edelleen vakavia ongelmia, on YK:n työ kuitenkin edennyt, Tuomioja kertoi seminaarissa.

Myös ulkoasiainministeriön edustajan Timo Olkkosen mukaan kansalaisjärjestöjen osuus kehitysyhteistyön tekijöinä tulee kasvamaan. Ammattimaista kehitysapua toteuttavat järjestöt ovat ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestöjä, jotka ovat mukana kehitysapurahan perille viemisessä.

Vaikka Suomen Partiolaiset ei kuulu ulkoasiainministeriön varsinaisiin kumppanuusjärjestöihin, ovat partiolaiset saaneet ulkoministeriöltä rahaa kehitysapuprojekteihin, kuten esimerkiksi Woomal-hankkeisiin.

Teksti ja kuva: Anni Emilia Alentola.

Suoraa puhetta kehitysyhteistyöstä -seminaari järjestettiin 12.3. Helsingissä.

 

Aiheesta muualla:

Ulkoasiainministeriön tuki kumppanuusjärjestöille

SP:n kehitysyhteistyö

YK:n vuosituhattavoitteet

Kommentoi