Piiritys: Lapin väki vähenee – paranevatko pidot?

Partiojohtaja 20.3.2013 11.00 Mielipiteet 4 kommenttia

Palstalla jokainen partiopiiri pääsee vuorollaan ääneen.

Erään pohjoisen kunnan kunnanrajalle oli kerran viety käsin kirjoitettu kyltti, jossa luki: ”Viimeinen sammuttakoon valot.” Tempaukselle naureskeltiin, ja taisipa se saada sanomalehdestä ihan palstatilaakin. Mutta väitänpä, että jokaisen naurahtajan hymyn takana käväisi pienen hetken pelon tunne. Näinhän asia on: Lapissa väki vähenee. Miten käy Lapin Partiolaisten?

Lappi on muuttotappioaluetta, muutamaa kasvukeskusta lukuun ottamatta. Muilla menee kovaa vauhtia – nimittäin alaspäin. Joissain kunnissa väkimäärä on 1970-luvulta tähän päivään laskenut 8 000:sta 4 000:n asukkaaseen. Samaa tahtia laskee myös Lapin Partiolaisten jäsenmäärä. Lippukunnissa ei puhuta enää jäsenmäärän kasvattamisesta, vaan tavoitteena on säilyttää jäsenmäärä ennallaan. Onnittelut heille, jotka tässä ovat onnistuneet.

Mutta mistä lisää jäseniä, kun lapsiakaan ei ole? Peruspalveluita karsitaan, kouluja lakkautetaan, työpaikkoja menetetään… Mikä saa lapsiperheen jäämään tänne pohjoiseen, jossa ekaluokkalaisen koulumatka voi olla 100 kilometriä ja maito täytyy juoda jo kaupan pihassa, ettei se ehdi vanheta. Jos tällainen kehitys jatkuu, onko Lapissa partiota muualla kuin kaupungeissa enää vuonna 2033? Haluan uskoa, että on, mutta sen eteen täytyy tehdä töitä.

Myös ohjelmauudistuksen tuoma uusi ikäkausijakauma on luonut toiminnalle omat haasteensa. Lapin piirissä aikuisista johtajista on huutava pula. Pahimmassa tapauksessa ryhmää ei ole saatu johtajapulan takia perustettua ollenkaan. Vähäiset vetäjät hoitavat lippukunnissa usein muitakin pestejä, piirin pesteistä puhumattakaan. Tarpojaikäisiä johtaa samoaja. Missä lippukunnan samoajaikäiset, niin, missä? Vaeltajista puhumattakaan – ne varmaan jo opiskelevat jossain muualla, koska ammattikoulu siirrettiin kaupunkiin ja lukio lakkautettiin. Tai sitten ovat täystyöllistettyjä sudenpentujen ja seikkailijoiden kanssa.

Jottei aivan lannistuttaisi, niin ovat vaikeudet tuoneet tullessaan hyviäkin puolia. Lippukunnat Lapin piirin alueella ovat löytäneet yhteistyön voiman. Ongelmat ovat samoja kaikilla, joten niihin on tartuttu yhteistuumin. Hyvänä esimerkkinä tarpojien KITT (Koko Ikäkauden TarpojaTapaaminen). Piiri pyrkii tukemaan lippukuntia myös houkuttelemalla aikuisia ja erityisesti lasten vanhempia mukaan toimintaan.

Mitkä ovat sitten niitä valtteja, joilla Lapin Partiolaiset ponnistelee eteenpäin ja raivaa tietään muiden harrastusten joukossa? Totta kai puitteet! Täällä on metsää johon eksyä, erämaata jossa olla rauhassa, tuntureita ja vaaroja joille kiivetä ja valkoista hankea jota hiihdellä. Eikö partio ole juuri kaikkea tätä?

Teksti: Jenni Helaniva, kuva: Timo Helaniva.

Kirjoittaja asuu Kittilässä ja on Pellon Pailakoiden samoaja- ja tarpojaluotsi, Mellan Kiipijöiden (Ylitornio) tarpojavartion sijaisjohtaja sekä Lapin Partiolaisten piirihallituksen jäsen.

 

Muut Piiritys-tekstit:

Ankeuttajat pois partiosta
Sata kilometriä kokoukseen

    Samoilija

    Kaikkialla ei homma voi toimia kuin isolla kirkolla. Jos tarkoituksena ei ole päästä vain kunnan tai seurakunnan tiloilla ja rahoilla rakentamaan paikkakuntaylpeyttä, laajempi jäsenpohja kannattaa. Nykyisten sähköisten yhteyksien aikakaudella luulisi partiotoiminnan järjestäminen kauempanakin asuville onnistuvan. Ennenkin vissiin toiminut, ainakin paperilla. (http://fi.scoutwiki.org/Samoilijat )

    Näin etelän ihmisenä en näe, että Lapin ongelmiin osaisin vastata, mutta totean, että mieluummin kuulen paikallistoimijoiden innovatiivisista ratkaisuista kuin luen Töölössä kuviteltua vinkkivihkoa. Näkemykseni mukaan viikkotoiminta on partiossa välttämätön pakko, mutta sisällöltään usein köyhää. Kaupungissa voi olla vetäjiä vaan ei erämaata kolon vieressä. Oikeastaan tekisi mieli kokeilla voisiko ryhmän oma fb-gruuppi ja viikottaiset videotsätit korvata kololla nysväämisen ihan kaupunkilippukunnassakin? Retket, leirit, vaellukset ja kisat ovat ehdottomasti partion harrastamisen suola. Niillä ryhmätyötaidot karttuu ja ihmisenä kasvetaan ja niitä varten kannattaa vähän matkatakin, kohti kaupunkia tai sieltä pois.

    Vike

    Puitteet teillä kuulostavat hienoilta ja sieltä Lapista tänne etelään joutuneet partiolaiset ovat olleet niin hienoja ja reippaita tyyppejä että.
    Itse jo reservin partiolaisena mietin ohjelmantarkistuksen aikoihin juuri tuota vähäjohtajaisten lippukuntien pyöritystä. Varmaan kannattaa soveltaa omaan tahtiin.

    Samojalle toteaisin, että osin ne puitteet ovat tahdostakin kiinni. Stadissa on ihan kelpo luontokohtia – tööläläisille kokousaikaan mahtuvat Taivallahti, Meilahti, Töölönlahti ja Eltsun takametsät..

    hmph

    Lappilaisen partiotoiminnan kiteyttää loppukaneetti “Kirjoittaja asuu Kittilässä ja on Pellon Pailakoiden samoaja- ja tarpojaluotsi, Mellan Kiipijöiden (Ylitornio) tarpojavartion sijaisjohtaja–“. Meän piirin toimintaan osallistuessa tulee Lapin valtatiet tutuksi. Eihän sole poka mikhään ko ajjaa hilpasta.

    Viltsu

    Kysymykseen “onko Lapissa partiota muualla kuin kaupungeissa enää vuonna 2033?”:
    Kysymys ei koske vain partiolaisia, vaan niin kauan kun kaupungistuminen jatkuu nykyistä vauhtia niin asia on ulkona partiolaisten käsistä. Jos haja-asutusalueella ei ole 7-22-vuotiaita, niin miten siellä voisi olla heille tarkoitettua partiotoimintaa?

    Pitäisikö siis partiolla olla erilaiset strategiat kasvukeskuksiin ja haja-asutusalueille?

    Ratkaisuksi tarjoan myös ydintehtävämme korostamista. Partiokasvatuksen nostamisella kaiken toiminnan päämääräksi mahdollistetaan partiotoiminnan tulevaisuus kaikkialla Suomessa. Meidän tulee luopua ajattelusta että perinneseuran (lippukunta) ylläpito on tärkein tehtävä ja ryhtyä näkemään arvokkaana kaikki 7-22-vuotiaisiin kohdistuva partiokasvatus, tapahtuu se sitten kololla, hiihtohissin kupeessa tai moottorikelkkasafarilla ja olkoon se kestoltaan vuosikymmeniä, toimintakauden, viikkoja tai tunteja. Toki lippukunta on kaiken partiotoiminnan ytimessä nyt sekä tulevaisuudessa, mutta meidän on nostettava 7-22-vuotias lapsi tai nuori sinne ytimeen, ja nähtävä lippukunta vain työkaluna tuoda partiokasvatus hänelle.

    Ennenkuin kukaan ehtii innostua että siinä taas yksi niistä SP:n paperipartiolaisista huutelee, niin mainitsen olleeni kolmivuotisen lpkj-kauteni (2009-2011) aikana heniklökohtaisesti valmis aloittamaan yhdistymiskeskustelut sisarlippukunnan kanssa useasti.

    Ylläolevat kommentit eivät edusta muita kantoja kuin allekirjoittaneen omia, henkilökohtaisia ajatuksia.

    Partiokasvatusterveisin,
    Viljami Hätönen

Kommentoi